torstai 30. joulukuuta 2010

Pikakelaus -päivä

Olipas taas nyt niin sellaista. Sukulaiset tuli ja meni. Mutta kaiken huippu oli kina siitä, pitäisikö minun alkaa myydä töitäni. Ei vitussa. Maalauksiani en myy, hiilitöitäni laitan korkeintaan vessan seinälle ja piirroksiani ainoastaan lahjoitan. Valokuvatkin käyvät niin harvinaisiksi nykyään että siitä ei edes keskustella. Näyttelyitä teen, en muuta.

Sen lisäksi menee niin hyvin, että olen kokonaan unohtanut soittaa lääkäriin. Piti jo viikko sitten soittaa. Noh, se nyt vähän jää. Tai aika paljonkin jää. Muutenkin tuntuu tosi kaukaiselta joku.. masennus.. ei! Psykiatri.. ei!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Ajatusvirhe

Luulin äsken kun heräsin ihan sata varmana, että EA on tulossa suomeen keikalle ja että mun pitää äkkiä ostaa sinne kaks lippua. Menin heti tiketin, lipun, miljardeille muille ja sen sivuille mutta ei kai se sitten olekaan tulossa tänne. Mitähän oikein ajattelin? O_o ?Häh?

Edit: Töitä tuli vaikken edes hakenut. Ei ihan koulutusta vastaavaa, mut kukaan mitää kysynyt.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Positiivisesti 10cm

Näin taas unta.

Olin jostain syystä joutunut mielisairaalaan. Heti kun tulin sinne minut laitettiin sairaalavaatteisiin ja siitä se sitten alkoi. Ensiksi oli kävelyä/liikuntaa/whatever muiden potilaiden kanssa. Kävelyalue muistutti Kulosaaren siltaa, paitsi että se oli sisätiloissa ja sen molemmilla puolin kulki metrot. Siinä välissä kaikki hoitajat ja potilaat sitten kulkivat. Aina toisinaan joku henkilökunnasta tai asiakkaista jäi vahingossa/tahallaan alle. (Yllättävää...?)

Sitten joku hoitaja tuli sanomaan, että nyt loppui tämä tämmöinen ja saat tehdä iltapäivällä mitä ikinä haluat. Innostuin siitä niin kovaa että juoksin heti sisälle toiseen huoneeseen ja ravasin sitä muutaman kerran ympäri. Sen jälkeen otin vasaran & nauloja (minkälainen sairaala säilyttää vasaraa ja nauloja pöydällä ilman valvontaa?) ja aloin naulata niitä kyynärvarteeni. Sain naulattua jotain kuusi kunnes joku huomasi ja otti minut puhutteluun.

Puhuttelu ei ollutkaan mikään puhuttelu vaan minun piti näyttää mitä oli tapahtunut ja repiä jokaikinen naula pois. Se oli aivan hirveätä. Muistan kun mietin unessa, että olisin voinut naulata niitä vaikka millä mitalla kunhan niitä ei koskaan tarvisi repiä pois. Repimisen jälkeen veriset ja ihonpalasia roikkuvat naulat laskettiin ja mitattiin.

Mittanauha oli omituinen. Siinä oli keskellä nolla ja mitattavasta asiasta riippuen siitä sai joko positiivisen pituuden tai negatiivisen pituuden. Ne naulat jotka olivat uponneet kyynärvarteen niin, että niiden pää ei tullut näkyviin olivat negatiivisesti 6cm. Ja ne naulat jotka olivat pilkistäneet luun läpi kyynärpäästä ulos olivat positiivisesti 4cm, paitsi yksi vääntynyt joka oli positiivisesti 10cm.

Edit: Sekoan nyt täällä kaiejmn3kbwn pilalle tankkaanvbieläsokeria niin ei tarvi mnukkua muutamaan yöln

lauantai 25. joulukuuta 2010

Monikulttuurista joulua!

Mistä tietää että näkee sukulaisia liian harvoin? Siitä, että serkku ei tiedä sinun olleen vege jo vuoden päivät. Voi facepalm. Ja toisena kielenä oli mandariinikiina, josta en tajunnut hölkäsen pöläystäkään.

Niin ihanaa, että kohta varmaan räjähdän sisältä. Oi, ihastuttavat ihmissuhteeni ja rakkauskiemurani! Aaaaaaaaah!!!!! <3333333333 Tää kaikki ihanuus virtaa mun läpi nyt. Melkein ajattelin, että kaikki menee pilalle ja hetken kaikki olikin ihan pilalla mutta sitten kaikki ihanuus alkoi. 

Tänä päivänä annan anteeksi teidän kaikki kaunottaretteruutenne ja ite-oot-ihanaisuutenne ja muut typerät lapsuksenne suustanne tulevat.

torstai 23. joulukuuta 2010

Kyyneleet murheellisesti sydämessäni

Koko päivä oli kaunis
Suloiset äänet vierelläni kulkiessani
Ja kauneutta kaikkialla
Iloitsen sydämessäni ikuisesti

Jos kävelen elämäni päivistä
Aurinko ja kuu takanani
Tarvitsen vain muistot elämästäni
Kyyneleet murheellisesti sydämessäni

Edit: Joitain asioita ei vaan koskaan saa takaisin. Mä muistelen valkeita saleja, ruusupaviljonkeja ja kesäkutsuja. Lumisia talvia, marmoripatsaita ja pajukoreja. Minun on muistot sydämessäni, ikuisesti.

Lihaporkkanalaatikko

Mun porkkanalaatikosta tuli melkein lihaporkkanalaatikkoa kun pilkoin ja soseutin niin vilkkaasti. Täällä on jo ihan joulu. Mussu piilottelee murenoita kuusen alle ja kyttää niitä. Ah, jotenkin sellanen ihanuuden huipentuma jota en pysty tähän purkamaan.

Oon aina ennen vihanut joulua, koska sillon on aina kaikki mennyt niin vain päin helvettiä kuin ikinä voi. Mut nyt viime vuosina on ollut ihan onnistuneita jouluja. En ees oo ihan varma miksi oon vihannut sitä ennen, kaikki oli ennen vaan niin mustaa. Tänä päivänä kun mietin, niin on kyllä sävymaailma hieman muuttunut.

Taidan tänä vuonna valita joulukirjaksi Salaisen Puutarhan, kunhan sen löydän tuolta yläkerran kirjaston uumenista. Ja nyt mun kokoelmissa on Anna Kareninan mentävä aukko, kun lahjoitan erittäin tunnearvokkaan kahdeksannen painoksen huomenna henkilölle joka osaa sellaisia lahjoja arvostaa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluhässäkkä

Viime yönä heräsin siihen, että mulla oli kurkku täynnä limaa/räkää. Sitten menin uudelleen nukkumaan ja heräsin neljältä ja kuudelta ihmeelliseen painajaiseen, missä oli keltaisia avonaisia pääkalloja vesiputouksessa ja ovet avautuivat itsestään. Se siitä yöstä sitten.

Sen jälkeen menin käymään sairaalassa. Olin niinkun joo ja lähdin joululahjaostoksille ja sieltä tukiverkostoon. Viime päivinä oon vaan ravannut joka paikassa ja ostanut ja hässäköinyt hirveästi kaikenlaista. Oon varmaan tehnyt miljardi kertaa enemmän kaikenlaista kuin parina viimeviikkona yhteensä!

Ainiin ja eilen ostin huuliharpun. Se on maailman helpoin soitin ikinä, opin heti puolitusinaa joululauluja ja toiset puoli muita rallatuksia. Mutta nyt alan tehdä saippuoita ja kynttilöitä, katsomaan telkkaria ja valmistamaan porkkanalaatikkoa ja soittelemaan huuliharppuliiniä ja lakkaamaan kynnet.

Edit: En saa unta. Alan katsomaan Grafters Coast to Coastia ja kirjoittamaan huomista tehtävälistaa. Täst tulee ihanan pitkä lista. Mut vittutus ärghyt unirytmi venkoilee!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Random

Tänää olin keskustassa joululahjaostoksilla ja joku tyyppi tuli sanomaan mulle että: "Sä oot maailman kaunein nainen. Mut sä oot varmaan lesbo!"

Ei mitään sellaista ihmeellistä. Pitää muistaa kirjoittaa tätä nyt myös kun menee ihan hyvin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Pelastus

Selvisin taas yhden vuoden.

Pakkasin laukkuun ihan kaikki lääkkeet siltä varalta että ihan mitä tahansa tapahtuisi tänään. Näyttelyn avajaiset meni kuitenkin hyvin. Soitin H:lle ja puhuttiin siitä miten uusien lääkkeiden käyttöönottamisessa kestää aina melko kauan.

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruusupaviljonki

Näin juuri elämäni kauneimman unen.

Olin talon tyttären asemassa M:n kartanolla ja siellä oli puutarhajuhlat alkamassa. Vieraita ei vielä ollut tullut ja henkilökunta järjesteli kaikin tavoin juhlaa. Kävelin oikean puoleista hiekkatietä pitkin alapihalle. Siellä oli valtavat ruusutarhat ja ruusutarhojen kätköissä oli salainen vanha ruusupaviljonki. Kumarruin yhden ruusupuskan juurelle ja avasin ikkunan josta luikahdin valkeaan käytävään joka johtaa ruusupaviljonkiin. Konttasin ahdasta käytävää jonka varrella oli ikkunoita joista näki eripuolelle ruusutarhaa, lopulta pääsin kaksoisovien luo. Avasin ne hiljaa ja astuin ensimmäiseen paviljonkiin. Se on maailman kaunein paviljonki missä olen ikinä ollut. Sieltä avasin toiset kaksoisovet toiseen paviljonkiin ja kävelin kolmansille kaksoisoville. Tiesin että tämän pidemmälle en voi mennä, siksi odotinkin jotakuta. Käännyin ovista poispäin ja hetkenpäästä takaisinpäin käännyttyäni siinä hän oli. Hänen takaansa loisti vaalea valo ja näin etäisesti kaukana olevan lisää kauniita ruusutarhoja. Hän hymyili kohteliaasti, ojensi kätensä ja johdatti minut ystävällisesti pois ruusupaviljongista yläpihalle. Yläpihalla hän haihtui.

Huomioni kiinnittyi toiseen asiaan. Pyykkeihin. Kävelin hiekkatietä pitkin kartanon kellariin missä aloin pestä ja ripustaa kuivumaan pieniä pitsisiä liinoja. Kellarissa oli myös toinen tyttö joka koko pyykinpesun ajan valitti, joten saatuani oman osuuteni valmiiksi astuin pihalle helpottuneena. Yläpiha alkoi olla jo melko täynnä juhlavieraita ja hieman ahdistuneena lähdin juoksemaan alapihan ruusutarhaa kohti. Kenkieni alla hiekka rapisi ja puhtaan valkean mekon helmat liehuivat. Löysin ikkunan nopeasti ja kävelin toiseen paviljonkiin reippaasti. Ilma alkoi jo käydä hieman viileäksi ja näytti melkein siltä että kohta sataa. Katsoin hieman kärsimättömästi kolmansien kaksoisovien ikkunalaseista toiselle puolelle. Siellä näkyi hämäryys ja hämärässä näytti siltä että siellä liikkuisi jotain tummia hahmoja. Toiset liikkuivat hitaasti ja toiset ikäänkuin värisivät. Olisin halunnut kiskaista ovet auki ja heittäytyä hämäryyteen mutta tiesin että en voi tehdä sitä. Odotin ja hän tuli. Hän oli niin mielissään että olin tullut häntä vastaan ja jopa odottanutkin. Hymy oikein säteli hänen kasvoiltaan. Olin todella hämmentynyt, kuinka hän tiesi että olin odottanut häntä. Taas hän kohteliaasti ojensi kätensä ja saattoi minut yläpihalle. Hänen läsnäolonsä rauhoitti minua, mutta yläpihalle päästyemme hän haihtui.

Hetken kuluttua kaipasin taas ruusutarhoille. Tällä kertaa en kulkenut pienen ikkunan kautta vaan astuin kaksoisovista, kuten muutkin juhlavieraat. Päästyäni ensimmäiseen paviljonkiin näin Hebben. Hebbe-raukka näytti hyvin huolestuneelta ollessaan ruusupaviljongissa. Hän sanoi, että minun olisi ehdottomasti lähdettävä hänen mukaansa. En olisi halunnut mutta hän otti kädestäni kiinni ja johdatti minut törkeästi suoraan ruusupuskien läpi mahdollisimman kauas pois paviljongista. Olin melko loukkaantunut, mutta lopuksi yläpihalle päästyämme halasimme.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Loputtomat kyyneleet

Oon itkenyt tänään paljon ja miettinyt itsemurhaa. Kuitenkin sen miettiminen, siitä puhuminen ja sen tekeminen on kaikki ihan eri asioita. Huomasin sen tänään. Itsemurhaa voi miettiä, sitä voi miettiä vaikka millä mitalla, mut sitten kun sä sanot sen ääneen sä annat sille merkityksen. Mä annoin sille tänään merkityksen.

Mä ajattelen et mun aika täällä on jo melko lailla lopussa. Mä oon tehnyt kaikenlaista ja kokenut paljon asioita, sellasiakin asioita mitä en olis halunnut. Jo kauan aikaa sitten mä päätin että sitten kun mä kuolen, mä teen sen itse. Mun oppitunti täällä on kärsimys ja mä toivon, että kun mä olen mennyt muut oppii sen hyvin.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Skitsofrenia

Näin taas painajaista siitä että olin joutunut mielisairaalaan. Siellä oli myös kaverini jolla oli yllättäen puhjennut skitsofrenia. Seinät olivat likaisen tumman vihreät ja harmaat.

Edit: Arvaanpa että tästä tulee ihan vitun lennokas päivä.

Edit-Edit: Oikein arvattu. Vahingossa kaikki viimeaikojen kuvauksista syntyneet teokset onkin yhtäkkiä listattu näyttelyyn. Hiiteen tekijänoikeudet. Tekijällä on OIKEUS! Kuka piru mut edes sinne listaan kirjasi? Ainiin ja verikokeen tulokset tulivat tänään. Tämäkin vielä. Itkisin jos en nauraisi niin kovaa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Illalla Alhaalla Aidalla Lattialla

En voi sanoo et romahdin, mut alamäkee menee taas. Kylpyhuoneen lattialla, keittiön lattialla, makuuhuoneen lattialla. Makaan vaan lattialla ja itken. Ryttysiä nenäliinoja ja lääkepaketteja joka paikassa. Näytän ihan helvetiltä. Ei tää voi olla näin.

Edit: Tukiverkostosta päivää! Tänään tehtiin himmeleitä. Alussa oli aika tuskallista, olin lähtenyt sinne ihan hirveän näköisenä. Hiukset sojotti joka suuntaan, silmäripset oli paakkuuntunut yhteen ja kasvot punersi. Ensimmäiset puolituntia vietinkin sitten yksin sohvassa istuen ja yritin kasata itseäni. Mio (koira) oli ihana. Se ryysäs mun päälle koko ajan.

Lopulta sain valmiiksi 108 osaisen himmelin, mikä nyt odottaa sopivaa paikkaa lipaston päällä. Ajattelin koko ajan ennen lähtöä, että en mene sinne tänään mutta onneksi menin. Onneksi on tälläisiä tukiverkostoja. Luulenpa, että jos olisin jättänyt tän kerran väliin olisin viettänyt iltapäivän yksin kylpyhuoneen lattialla.

(Miksi kylpyhuoneen, te saatatte kysyä? Koska kylpyhuoneessa on ihastuttavan sininen laatoitus josta on helppo pestä pois mm. oksennus, kuola, veri, räkä, irtohiukset, kynnet, ihonpalaset ja muut mahdolliset asiat mitä ihminen voi ikinä kuvitella.)

Oikeesti, olen nyt tosi ihastunut tähän tukiverkosto systeemiin. Ne ihmiset jotka on siellä useesti ja tuntee kaikki tulee aina kyselemään multa että "Oletkos kunnossa" ja "Miten menee? Et oo ollut vähään aikaan" ja muuta. Tänäänkin  multa kysyttiin vaikka kuinka monta kertaa että olenko kunnossa kun näytin niin kamalalta ja olin epähuomiossa laittanut päälle hameen jossa oli n. 10cm pituisia viiltoja reiden kohdalla.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Stoppi

Kävin taas lääkärissä, mut en enää saanut uutta aikaa. Oon tyytyväinen. Ehkä tähän nyt tuli stoppi. Lääkäri oli ystävällinen ja puhuttiin tärkeistä asioista. Se sanoi, että oon tosi herkkä mielialan vaihteluille. Myöskin painotti sitä, että jos tuntuu taas masentuneelta, voin tulla tapaamaan tai laittaa e-mailia.

Sen jälkeen kävin verikokeessa. Se oli ihan hirveetä! Ei se ees sattunut eikä kestänyt kauan, mut se tilanne oli kammottava. Selvisin siitä ihan hyvin, en mitään pyörtynyt mut kalpenin ja vähän heikotti.

Oon onnellinen että kävin. Molemmissa. Lääkärissä & verikokeessa. Oon tosi hyvilläni. Nyt kun vielä  lopettelen sen psykiatrin kanssa.

Vielä asiasta miljoonanteen. Musta odotushuoneet on hieman ahdistavia. Siel on ihmisiä jotka näyttää tosi kipeiltä ja sitten minä joka näytän voivan ihan hyvin. Yritän aina kadota jonnekkin seinän väliin tai lattian rakoseen. Sit ne muut kattoo silleen kysyvästi et mitä hittoa oikeen siellä teen ja sit kun mun nimi huudetaan nii livahdan nopeasti sisään.

tiistai 7. joulukuuta 2010

The Kill

Heräsin neljältä ja nousin puoli kuusi. Vau, vähänks oon jo menossa!

Sitten näin sellaista unta, että olin joutunut vuoteen 1904 ja mun piti kuvata jollain muinaisella kameralla rautatiekiskojen valmistusprosessia. Uni oli mustavalkoinen kun työmiehet heittelivät metrin mittaisia kiskoja junan vaunuihin jotka kuljettivat ne sitten radan päähän laitettavaksi. Kiskot vääntyivät karrelle kun ne lensivät ilmassa ja miehet kiroilivat ranskalaisen raudan olevan taipuisaa.

Yhtäkkiä olikin vuosi 1906 ja olin rautatieasemalla. Olin ehdottoman myöhässä jostakin ja juoksin henkeni edestä pitkin kaupunkia hameenhelmat viuhuen. Lopulta päädyin aina vain rautatieasemalle. Vaikka kuinka juoksin poispäin asemalta, päädyin kuitenkin aina juoksemaan sen läpi yhä uudestaan ja uudestaan.

Yhtäkkiä pysähdyin. Aseman keskiaukiolla oli katusoittaja jonka ohi juoksin ja kuulin mitä se soitti. Pysähdyin ja menin kysymään että mitä se soittaa. Se oli "The Kill" ja yhdessä laulettiin: "I am a rocket ship, a jet fighter, a paper airplane. Say what you will, I am the kill..".

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Hiukset

Aika hyvä olo nyt. Oon siivonnut ja leiponut. Aika rauhallista ja ihanaa. Ja tänä aamuna harjasin hiukset kunnolla taas. Mulla on aika pitkät hiukset joista voi suunnilleen päätellä miten voin. Mitä siistimmässä kunnossa ne on, sitä parempi. Nyt ne on priima kunnossa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

MDQ-seula

Kuba teki mulle oman seulan:

1. Are you bipolar?
2. You're sure you're not?
3. Really?
4. Good girl.

Sain perjantaina grand raivot siitä, että kylpyhuoneessa oli lumiset kengät joista oli sulanut suuri lätäkkö keskelle lattiaa. En siis pelkästään sen takia, vaan sen takia että olin juuri lähdössä ja kumarruin nostamaan kenkiä pois ja housun polvet kastuivat litimäriksi. Nostin kengät roskikseen ja lähdin ulos.

torstai 2. joulukuuta 2010

I'm just that wrong part that won't fit in their puzzle

Tuntuu surulliselta ja vihaiselta. Menin tänään lääkäriin. Lääkärin mielestä oli niin ihana nähdä ja niin mukavaa että tulin. Puhuttiin mun tekemistä mielialakartoista ja tein taas testin. Vittusjui.-.öjsaatana oihenb j,mvihaan niitä jumalauta testejä!Ä

Sitten puhuttiin mielialalääkkeistä ja siitä että nään toista lääkäriä viikon päästä hänen lisäkseen. Lopuksi sain uuden mielialakartan joka on erilainen kuin se mun edellinen. Se on punainen ja siinä on enemmän tunteita ja muutama tyhjä osa mihin voi kirjoittaa lisää tunteita.

Musta tuntuu, että on aivan perseen samat mitä sanon kun saan kuitenkin uuden ajan.

Edit: Noniin. Päätin juuri että tänään oli elämäni viimeinen kerta tällä lääkärillä.

Edit-Edit: Mun tekee mieli itkeä. Olispa Hebbe täällä. Haluun maata tässä lattialla kunnes kuolen. Mä en haluu nähä ketään, mä haluun jäädä yksin pimeään ja kadota hiljaa ikuisuuteen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sakset

Näin sellaista unta että olin Hannalla tupareissa. Just kun olin lähdössä kotiin niin näin siellä olohuoneessa pienen avoimen oven. Kyykistyin kurkistamaan siitä ja siellä näkyi toinen huone. Konttasin oven läpi toiseen huoneeseen jossa oli hirveä määrä kirjoja ja erilaisia lehtiä. Selailin muutamia niistä kunnes huomasin toisen pienen oven. 

Kumarruin taas ja lähdin konttaamaan. Oviaukko oli niin pieni että mahduin siitä juuri ja juuri läpi. Se johti matalaan käytävään jonka seinillä oli lehtiä ja kirjoja ja erilaisia veitsiä ja saksia. Kumarruin nostamaan käytävän lattialta pienen taitettavan veitsen ja pistin sen taskuun. Sitten kuulin edellisestä huoneesta miten joku miesääni sanoi jotain niin törkeätä ja pelottavaa minusta etten voi sitä edes tähän kirjoittaa. Siihen liittyi sakset.

Pelästyin ihan hirveästi ja lähdin konttaamaan matalaa käytävää pitkin nopeammin ja melkein tunsin sen kuvaillun tuskan. Lopulta ahtauduin käytävän perällä olevasta kattomuukusta ulos. Ulkona satoi lunta.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Freudilainen lipsahdus?

Kuba says:
 Why can't I be happy with what I have?
Lisa-Loup says:
 People always want me.
Kuba says:
 Häh?
Lisa-Loup says:
 "More"
 LMAO
 Not "me"
 LMAO LMAO LMAO
 Sorry typo!
Kuba says:
 I thought so.
Lisa-Loup says:
 LMAO
Kuba says:
 Are you laughing hard?
Lisa-Loup says:
 YES!

Mut oikeesti, Kuba on aivan mahtava. Oon jauhanut paljon asioita hänen kanssaan. Ja viime aikoina aina sitä yhtä ja samaa asiaa. Ikuista taistelua siitä, että menenkö nyt sinne psykiatrille vai en. Aina loppujen lopuksi se taistelu loppuu siihen, että Kuba toteaa että se on vain mun hyväksi ja lupaa että ne lääkärit siellä on oikein kilttejä. Sen jälkeen mä lupaan, että menen sinne.

Kuba on kokenut paljon asioita elämänsä aikana ja on aika rohkaisevaa keskustella tälläisistä asioista hänen kanssaan. Eikä mua enää pelota tää niin paljon kuin aluksi.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Radio menee ylös läpi katosta..

En ylläty. Listasin jo mielialapäiväkirjan tälle päivälle. Pallo meni -1 kohdalle. Epätoivo tiivistyy. Enkä edes tiedä miksi. Nyt tuli itku.

Mulla meni niin hyvin niin pitkään.

Edit: Musta tuntuu, että on sittenkin ihan hyvä jos menisin niille varatuille ajoille.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Viiltoja, kauhua ja kipua

Uskomatonta miten jotkut ihmiset kehtaa. Yksi henkilö tuli juttelemaan mulle eilen. Todella törkeätä, kaiken sen jälkeen mitä meidän välillä tapahtui, vielä kehtaa tulla juttelemaan. Meinasin kysyä, että montako ihmistä se oli ehtinyt raiskata mun jälkeen. Saatanat! Ja sen jälkeen se ehdotti, että jos mulla on ikinä jotain huolia niin voin keskustella hänen kanssaan aivan kaikesta. En keskustelisi hänen kanssaan mistään vaikka maksettaisi! Mähän jo toivoin, että se henkilö häviäisi mun elämästä.

Edit: Mistä se sai edes selville että mulla on ollut viime aikoina vähän heittelehtimistä? Paranoia?

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lopun alku

Jotenkin mun sängystä on nyt tullut mun ahdistuksen keskus. Murskaan siellä yön aikana koko päivän pieniksi palasiksi ja nielen ne. Oli mulla sitten ollut hyvä tai huono päivä, niin aina loppujen lopuksi joudun sinne samaan kuoppaan kitumaan. Suunnittelen vaihtavani lakanat, noi yltäkylläisen verenpunaiset saa mut pahoinvoivaksi.

Sen lisäksi huomaan, että oon viime aikoina nähnyt hirveän paljon unia vedestä ja uppoavista laivoista. Viime yönä näin taas unta laivasta. Mut tällä kertaa se laiva ei uponnut vaan olin siellä pesemässä pyykkiä. Ongin porealtaasta mustavalkoisia sukkia ja tummia paitoja. Vein niitä kuivumaan pyykkitelineelle mutta aina kun räpsäytin pyykit suoriksi ne vaihtoivat väriä.

Edit: Nyt on lopun alku. Just loppui puhelu ja alkoi odotus. Muistan mun ystävän kanssa keskusteltiin aiheesta. Tää asia voi ainoastaan päättyä kuolemaan ja mun lopulliseen sekoamiseen.

Edit-Edit: Tuun hulluksi tän kaiken keskellä. Olispa jo yö niin että pääsisin jo murskaamaan tän päivän ja suremaan ja näkemään unta siitä vitun uppoavasta laivasta ja siitä vihreästä vedestä joka tukkii mun keuhkot ja melkein tappaa mut viime sekunneilla.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Perseilyä

Musta tällänen tuntuu aivan perseilyltä. Kelasin just kaikkee mitä on viime aikoina tapahtunut. Masennus. Minullako? Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minullako, älä nyt kuseta! Itseasiassa mä voin nyt aivan loistavasti. Ei mulla tunnu yhtään pahalta. En ainakaan ole masentunut, se on varmaa. Ja nyt kun miettii kaksisuuntaista mielialahäiriötä.. no ei vitussa.

Aika noloa kun sain tälläisen hässäkän aikaan ja nyt voinkin aivan mainiosti. Voi herrajumala, mitä edes oikein ajattelin kun hain apua. Saakohan ne ajat vielä peruttua, oon varma että saa. Aivan typerää ja turhauttavaa. Aika mielettömän sopan taas kasasin itteleni, bravo!

torstai 18. marraskuuta 2010

Uppoava laiva

Oon lukenut jokaikisen mielialahäiriöitä käsittelevän kirjan minkä oon vaan käsiini saanut. Oon myös lukenut ihan hillittömästi kaksisuuntaista mielialahäiriötä käsitteleviä nettisivuja. Nyt oon aivan pumpattu täyteen mielialahäiriö informaatiolla. Aika pökerryttävää.

Viime yönä näin unta siitä, että olin uppoavassa laivassa. Se vesi mihin se laiva upposi oli niin ihan ruskeata ja vihreätä ja mutaista. Meren pohjakin oli ihan liehuinen ja upottava. Vesi oli niin sameaa ja kuvottavaa ja tukahduttavan ahdistavaa. Joka puolella velloi iljettäviä vesikasveja jotka tarrautui muhun ja veti mua syvemmälle pimeyteen. Just kun ajattelin että kuolen niin heräsin.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Pilalla

Mua pelottaa vähän. Mä en tiiä mihin mä tästä joudun. Oon kiitollinen ittelleni siitä että menin hakemaan apua tähän asiaan koska tää vaan vaivaa ja vaivaa mua. Mut en arvannut että siitä tulis tällänen sekamelska. On hieman ahdistavaa. Musta tuntuu et mun elämä on pilalla.

Mua pelottaa oikeesti ihan hirveesti.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Bad, worse, worst

Kävin taas lääkärissä. Naurettiin (tai mä nauroin). Todettiin, että ei ole masennusta ja sain uuden ajan. En nyt kohta hyväksy tälläistä pompottelua ja kun vielä painotti, että tulethan sitten niin taas. Lupasin että tulen. Vähän pelottaa ja tuntuu ihan äärettömän turhalta mennä sinne että ne toteaa ettei se ole masennusta. Tiiän, että tää juttu pitää nyt hoitaa läpikotaisin kunnolla, mut.. Ei mulla NYT ole mitää ongelmia. NYT mä olen aivan kunnossa.

Ja sitten vielä sanoi, että pitäisi kirjoittaa ylös miltä tuntuu. No nyt aika turhautuneelta mut muuten tää päivä oli tosi hyvä. Eilen illalla oli aika lennokasta.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Lakå

Näin sellaista unta että seisoin suossa ja lähetin merelle viestejä kuolleille ihmisille. Siellä oli joku mies jonka kanssa riitelin oliko mun nimi Carmilla vai Carmijja (niinkuin espanjalaiset sen sanoisi). Sitten yhtäkkiä olin Hebben kanssa laivassa ja mulla oli lääkekuuri Lakå nimistä lääkettä joka paransi laihuutta, hermostuneisuutta ja paniikkia.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Peksun hampaanjäljet

Peksu on tosi sairas. Se kävi eläinlääkärissä ja röntgenissä selvisi että verenvuoto ja köhinä kurkussa ei johdukaan punkeista niinkuin aluksi epäiltiin. On jäljellä kolme vaihtoetoa. Nielu on tulehtunut, siellä on jokin sinne kuulumaton asia (ohut, pitkä tikku?) tai että siellä on kasvain.

Sain tietää ton keskellä koulupäivää. Aloin melkein itkemään ja sain veitsestä haavan käteen. Istuin jakkaralla silmät turvoksissa kun Jemina sitoi mun haavan sideharsolla. Sen jälkeen tein vielä kolme tuntia töitä ja pääsin lähtemään vasta kahdeksalta kotiin.

Pyyhin just silmät nenäliinalla missä on Peksun hampaanjäljet. Multa tippui nenäliinapaketti lattialle yksi päivä niin se nosti sen ja antoi se mulle. Sen takia jokaisessa nenäliinassa minkä ottaa sieltä paketista on Peksun hampaanjäljet.

Mä en oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Viime aikoina on tapahtunut niin hirveästi asioita. Mun tekee mieli vaan itkeä, itkeä, itkeä. Ihankuin itkeminen muka auttaisi asioita. Eihän se mitään muuta. Ei maailma muuta suuntaa vaikka mä kuinka itkisin. Ei edes aika.

torstai 11. marraskuuta 2010

Vittuun

Olin tänään uudella lääkärillä. Siellä täytin lisää testilappuja, sain uuden ajan ja lähetteen jonnekkin vittuun. Mietin, että mitä jos feidaan ne.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Painottomuus

Kirjoitan nyt tasan miten asiat ovat, koska en jaksa hienostella.

Menetin yhdessä viikossa 5kg koska olin niin masentunut etten muistanut syödä mitään. Nyt kun taas syön niin näyttää siltä, etten liho mihinkään! Miten tää on edes mahdollista? Aina ajattelin että painoa on helpompi saada kuin menettää.

Voihan perseet, seuraavan kerran kun masennun niin varmaan laihdun kuoliaaksi. Ei tää oo mikää naurun asia,  mut miks mä sitten nauran. Tää tilanne on vaan niin uskomattoman uskomaton. Miten oon elämässäni päätynyt tälläseen tilanteeseen?

Edit: Voi helvetin vittuus oikeesti.. Äsken ärsyynnyin siihen että mun farkut tippuu kokoajan ja  sitten muistin että mullahan on vinopino pieneksi jääneitä vaatteita ylähyllyllä. En nyt uskonut että ne enää sopii ollenkaan, mutta just kokeilin punasta minihametta ja se sopi. Häh? Mahuin tähän viimeks joskus vittu viistoista vuotiaana.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Vesi oli vihreää

Seisoin Marjaniemen rannalla laiturin päässä. Oli aurinkoista ja horisontti näkyi. Soutuvene ilmestyi näkyviin ja lähestyi hitaasti rantaa. Kaikkialla oli tyyntä ja kun vene vihdoinkin osui rantahiekkaan näin että Larani nousi maihin. Oli ihanaa ja naurettiin.

Hetken päästä huomasin, että soutuvene oli päässyt irti ja lipui rauhakseen poispäin. Juoksin veteen niin että olisin saanut veneen kiinni mutta kun olin vyötäisiä myöten vihreässä sameassa vedessä jalkani tarttui johonkin meren pohjassa. Ajattelin että se on kivi ja ravistelin itseni vapaaksi. Kivi tuntui oudon kevyeltä ja nostin sen veden alta. Se ei ollutkaan kivi vaan se oli ihmisen jalka. Aloin nostaa jalkaa yhä enemmän pois veden alta ja kävelin rantaa kohti. Lopulta kannoin kokonaista ihmistä pois vedestä.

Se oli tyttö joka oli hukkunut aikoinaan Marjaniemen rannalla. Yhtäkkiä koko ranta oli täynnä hukkuneita ihmisiä ja vesi alkoi nousta. Vesi oli vihreää ja sameaa. Pohja oli liejuista ja keltaista.

torstai 4. marraskuuta 2010

Päivän sitaatti

"Nii eiks ne oo rauhoitettuja? Ne mustavuokot.. tai siis valkovuoto.. niin valkovuokot?!"

tiistai 2. marraskuuta 2010

Käännekohta

Tänään tein jotain hyvin merkittävää. Menin lääkäriin. Voitin mun lääkäripelon ja menin lääkärille. Herrajumala mua kipristeli vatsasta ja kurkku oli ihan kuivana kauhusta. Jalat oli aivan hyytelönä ja mua palelsi. Ihan hirveätä. Melkein aloin itkemään siellä kun odotin vuoroa (ja kun menin sisälle).

Kaikesta huolimatta oon niin hyvilläni että menin. Niin moni solmu aukesi. Olipa todellakin helpotus. Kiitokseksi mun urheudesta sain palkinnoksi kaksi uutta aikaa.

Haluun kanssa kiittää mun ihanaa ystävää joka kannusti mua ja rohkaisi tässä asiassa. Kiitos ikuisesti! Mä ehdottomasti olen niin kiitollinen. Olisin varmasti ollut vielä enemmän raunioina sinne mennessä kuin nyt.

Edit: Voi luojat, mun seuraava pysäkki on sitten mielialapoliklinikka.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Miksi?

Heräsin, menin kouluun, lähdin koulusta kotiin ja siitä lähtien olen itkenyt. Niin monta kertaa oon toivonut että kuolema tapahtuisi ajatuksen voimalla. Aina mietin: "Onks mahdollista kuolla ajatuksen voimalla." Oon jo melko varma ettei voi, koska sitten olisin kuollut jo ajat sitten.

Jos mä en olisi elossa niin mun ei tarvis sietää mun elämää.

Edit: Kuvitella, että joku päivä tätä blogia ei enää kirjoiteta siksi koska sitä henkilöä joka tätä blogia kirjoittaa ei enää ole olemassakaan. Ainoa mitä musta jää jäljelle kun mä lähden on tää blogi. Tää jää internetin syövereihin, eikä tästä tiedä kuin edes yksi ihminen.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Musta tuntuu surulliselta ja mua itkettää. Hetki sitten olin vihainen. Meen taas ympäri-ympäri-ympäri-ympäri vaan.eaömk,ujnb xmfwe,FDSC BGVNUIHIATS

torstai 28. lokakuuta 2010

Päivät

Mä en oo syönyt mitään muutamaan päivään. Missä mun ruokahalu taas on?

Rupesin miettimään, että mihinköhän tämäkin nyt taas on kytköksissä, mutta en keksi mitään. Ei mitään. Mä olen täysin tasainen. Mä en heilahda mihinkään suuntaan nyt, tää on melko ihmeellinen olotila. Siis tälläseltäkö elämä tuntuu niinkun oikeesti?

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Silta

Näin sellaista unta, että seisoin keskellä siltaa. Sillan toisessa päässä oli metsää missä juoksenteli villieläimiä ja toisella puolella näkyi kaupunki ja paljon ihmisiä. Katsoin alas veteen. Vesi oli melko lähellä, eikä joki ollut ollenkaan syvä. Vesi oli vihreän ruskeata ja pohjalla näkyi kuolleiden villieläinten päitä ja ruumiinosia.

Lähdin kävelemään metsää kohti missä laukkasi vauhkoja hirviä ja villisikoja. Olin jo aivan lähellä rantaa kun yhtäkkiä silta romahti. En tipahtanut veteen, en edes kastunut vaan siirryin kaupungin puoleiselle rannalle. Seisoin sillä puolella rantaa ja näin toisella puolella ihmisen. Viitoin, että hän huomaisi minut ja auttaisi ylittämään joen. Hän viittoi, että en vielä kuulu tälle puolelle.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Tyhmä?

Näin sellaista unta jossa laulettiin: "Ja nainen. Vaikka kuinka hakkaan, mä en tajuu oopperaa!"

maanantai 25. lokakuuta 2010

Vihainen olo päässä

Tänään kun kuorin perunoita niin kuorin samalla (vahingossa) vasemman käden kynnet. Kun kerroin siitä ystävälle, sain parhaimman kommentin ikinä: "Anteeksi, ei saisi olla hauskaa kun sulla on vihanen olo sun päässä."

Sen jälkeen ystävä kertoi, että oli käynyt Hollannissa ja syönyt siellä jotain kovaa ruokaa ja lohkaissut siitä hampaansa rikki. Sitten oltiin molemmat tosi pahoillamme toisillemme ja lopuksi naurettiin.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pako

Näin viime yönä semmoista unta, että oli joutunut mielisairaalaan. Yritin paeta sieltä tiirikoimalla valtavaa lukkoa voiveitsillä ja hammasharjoilla. Se oli aivan hirveätä.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Rose DeWitt Bukater

Mä sain yhden päivän aikana 7 uutta ystävää mutta silti musta tuntuu että mä oon aina yksin. Musta tuntuu että mun elämä valuu hukkaan tän kaiken keskellä. Mua ärsyttää nyt, ei mun elämä valu hukkaan, tai no vähän ehkä valuu. Mut ei sen takia etteikö mulla olisi mitään tekemistä/suunnitelmia, vaan sen takia etten osaa päättää mitä niistä teen.

Käyn nyt koulua A, josta kun valmistun minusta tulee B. Olen kiinnostunut myös asioista C, D, E ja F. D:hen olen lähettänyt hakemuksen, mutta luulenpa että menen itse paikan päälle kyselemään. Mutta mitä jos lemppaan koulun ja alan D:ksi. Hahah vittu siitäs saisivat sielläkin perkele!

Koska huomenna on sunnuntai en voi tehdä asia D:n suhteen mitään, mutta maanantaina murtuu leuat tän asian puolesta. Yes! Mun elämä sai taas suunnan!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Poissa

Sillä hetkellä kun luet tätä, olen jo poissa.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Portti

Mä rakastan mun omaa maailmaa, mutta tulisin hulluksi jos täällä olisi muitakin. Tuntuu hieman surumieliseltä.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Psycho Fiddler

Rakas päiväkirja, tänään ostin itselleni Psycho Fiddlerit.

Edit: Tänään kaikki on niin selkeetä ja hyvin. Tiiän mitä teen, mihin meen, oon tasoissa itteni kanssa. Onpas ihanaa.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Saattaa heikentää reaktiokykyä

En enää ikinä mene kouluun sen jälkeen kun olen nukkunut (jopa/vain) muutaman tunnin. Tää päivä kuulostaa niin tyhmältä ettei tätä voi edes tapahtua.

Ensin meinasin jäädä rekan alle, melkein aloin itkemään samalla kun ajoin, koulussa kehitin omat filmit (ja vähän muidenkin filmit) ennätysvauhdilla, leikkasin negatiivit liian pitkiksi minkä seurauksena jouduin leikkaamaan ne liian lyhyiksi. Sen jälkeen olin pimiössä vielä kaksi tuntia hyörimässä jokasuuntaan kaikkea enkä lopuksi saanut mitään aikaiseksi ja ihan kun toi ei olisi ollut vielä tarpeeksi ärsyttävää sain siitä hirvittävän päänsäryn.

Sitten sanoin, että lähden kotiin, mutta oikeasti lähdinkin viemään filmiä kehitettäväksi ja kun vihdoinkin pääsin kotiin niin itkin tunnin. Ja lääkepaketin kyljessä luki että "saattaa heikentää reaktiokykyä".

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Ei kannata masentua, kirjoitetaan sen sijaan näytelmä!

Kolmen tunnin yöunilla mennään jeejeejee. Samalla kun kirjotan tätä blogia niin katson kahta leffaa ja sitten ajattelin vielä kirjoittaa jotain, vitsit mun tekis mieli kirjoittaa näytelmä, ennen kun meen nukkumaan. Huomenna pitää kehittää ihan vitusti filmiä, koska kuvasin tänään 3 rullaa. Sitä paitsi mulla on edelleen yksi kirja kesken ja sen lisäksi mulle tuli käteen haava kun leikkasin leipää niin vilkkaasti.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Venäjänpaimenkoira

Tää iltapäivä oli vaan henkistä ilotulitusta.

torstai 7. lokakuuta 2010

Aika & odotus

Mulla on hyvin monta syytä olla elossa.

On niin paljon asioita joita en oo vielä kokenut ja nähnyt. Niin monta maata maailmassa missä en oo vielä käynyt. Niin monta ihmistä joille en ole vielä puhunut. Voi luoja, niin monta kohtaloa.

Musta tuntuu että mä mietin asioita liikaa. Jos mä miettisin asioita hieman vähemmän niin ehkä mä olisin jossain määrin onnellisempi. Mä en miettis kaikkea tätä. Elämää, kuolemaa, maailmaa, ihmisiä.

Enkä mä pysty vastaamaan kysymykseen; "Miksi sä suret?" Suren, koska en riemuitse. Suren, koska olen surullinen. "Miksi?" En tiedä.

"Miksi sä puhut niin nopeasti ja naurat?" En tiedä. Siksi, koska en sure? "Haista vittu! Itse puhut liian hitaasti!"
"Miksi sä oot noin vaisu? Onko sulla kaikki kunnossa?" Ei ole. Mene pois, tule takaisin ja anna minun olla rauhassa, pelasta minut, ole kiltti. "Joo, olen kunnossa."

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

200 vuotta myöhässä

Mä en enää koskaan lue yhtäkään saatanan kirottua kirjaa. Joka kerta kun etin netistä jotain tietoa (vuosiluku, tyylikeinot, aatteellisuus, anyone) siitä kirjasta mitä luen niin aina, joka helvetin ikinen kerta spoilaan ittelleni sen kirjan lopun.

Miks aina joka vitun sivuilla lukee miten se kirja loppuu? Naisen muotokuva kirjoitettiin vuonna 1881, mut mä en syntynyt silloin sitä lukemaan ja nyt mun kohtalonani on ilmeisesti olla yllättymättä yhtään mistään. Haistakaa paskat, spoileri sivut!

Jane Austenin kirjojen kanssa (ainakin niiden tunnetuimpien) oli kanssa sama ongelma. Aivan vitun perseestä mennä jonnekkin sivuille, missä oletetaan että ihmiset on syntynyt joskus vittu 1700-luvulla ja tietävät miten kirja loppuu. Ei, minä olen syntynyt vasta 1900-luvun lopulla. Siksi, että synnyin 200 vuotta myöhässä mua saa spoilata, vai?

No kiitti, ikärasismia! LOL

Ja nyt kun, kiitos paska spoileri sivustojen, tiedän kuinka Isabel Archerille käy, menen ja jatkan lukemista ja kuvittelen miten hauskaa on miettiä kuoleeko Ralph Touchett! Tai vaikkapa Henrietta Stackpole!! Tai mitä jos käykin niin että koko kirottu New England räjähtää taivaan tuuliin ja kaikki kuolevat!!?

tiistai 5. lokakuuta 2010

Minä pyörin

Minä pyörin.
Taivas pyöri.
Tyttö pyöri.
Maailma pyöri.

Minä kaaduin.
Taivas sortui.
Tyttö kaatui.
Maailma särkyi.

Minä ryömin.
Hehku näytti.
Tyttö ryömi.
Kiihko nosti.

Minä lensin.
Taivas nousi.
Tyttö lensi.
Maailma tuntui.

Minä pyörin.
Taivas pyöri.
Tyttö pyöri.
Maailma pyöri.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Naisen muotokuva

Mulla on nyt kesken "Naisen muotokuva". Harkitsen lukevani tämän kirjan jälkeen "Eurooppalaiset", "Amerikkalaiset" ja "Bostonilaiset" (jälleen kerran). Mutta miksi rakastan Henry Jamesia?

Tämän takia:
Myöhämmin, astuessaan veneeseen jokirannassa, hän sanoi Ralphille otaksuvansa että tämä vihasi häntä ja hukuttaisi hänet mielellään.
- En suinkaan, sanoi Ralph, - minä kidutan uhrejani pitemmän ajan. Ja te olisitte hyvin kiinnostava uhri.
- Niin, te kidutatte minua, sen voin sanoa. Mutta minä loukkaan ennakkoluulojanne, ja se on lohdutuksenani.
- Ennakkoluulojaniko? En voi kerskua ennakkoluuloistani. Olen älyni puolesta täysin takapajulla, kuten huomaatte.
- Sitä suurempi häpeä teille; minulla on eräitä hyvin mieluisia. Tärvelen tietysti flirttinne, tai miksi sitä sanotte, serkkunne kanssa, mutta en ole siitä millänikään, koska teen hänelle palveluksen ottamalla selkoa teistä. Hän saa nähdä kuinka ohut olette.
- Urkkikaa minua miten mielitte! huudahti Ralph. - Vain harvat ihmiset viitsivät vaivautua.

Ja tämän takia:
Ralph nauroi. - Hän on merkillinen yhdistelmä. Luuliko hän että hakkailin häntä?
- Ei, luulen amerikkalaistenkin tekevän niin. Mutta hän otaksui varmaan että käsitit väärin jotain, mitä hän oli sanonut, ja kehittelit sitä epäystävällisesti.
- Luulin hänen ehdottavan avioliittoa ja suostuin. Oliko se epäystävällistä?

Varma tapa kuolla

Näin sellaista unta missä sanottiin; "Linnake on raunioina, eikä sitä vartioi kukaan. Se on varma tapa kuolla."

perjantai 1. lokakuuta 2010

Tyhmä ja turha

Viime yö oli liian tyhmä ja turha. Mun mielikuvitus on liian tyhmä ja turha.

Mutta tänäpäs aamuna mun jalassa oleva ammottava haava aukeni ja vuotaa lorotti pitkin poikin alakertaa. Onneksi huomasin sen keittiössä niin että äkkiä pikaisesti juosta kipaisin sen paketoimaan yläkertaan. Ja niin ongelma poistui. Oli aika tyhmän-hauskaa.

"Hei, yäk, missä sä seisot?"
"Ööö... mun veressä? Hertsykkel apua!"

lauantai 25. syyskuuta 2010

Neljännestunti

Musta tuntuu oudon surullisen haikealta. Ja mun pitäs neljännestunnin päästä lähteä kaupungille kavereiden kanssa. Ihan kamalaa, muistan kun kerran aloin itkeä komediassa. Varmastikin ihmiset ajatteli, että oon ihan sekaisin (ei siihen aikaan kauas osunut veikkaus, mutta..) ja vielä se oli mun ensimmäinen kerta. Ihan hirveätä.

Mut oikeesti, jos vaan saisin aikaa käännettyä taaksepäin, voisin niin monta asiaa tehdä toisin. Kaikkia ihmiset, paikat, tapahtumat.. kaikki haavat. Ja nytkin, tänäänkin, siis en käsitä mistä nää mustelmat ja viillot tulee. Oonko joku tapaturma magneetti? Ah, mun sydämeni halkeaa surusta ja tuskasta. Tuntuu ihankuin olisin saanut kultapapereihin käärittynä rakkainpani luut.

ApuaaaaaureueuureirjonAUNoijhflenWSLOIBöÄLAKME!!!!!!!!!11111111312U4I

Jos olis olemassa joku ovi, tai joku luukku, että voisi repeytyä irti tästä kaikesta hirveydestä. Mun varmaan siinä tapauksessa pitäisi ottaa itseni hengiltä, koska se kaikki hirveys on minussa. Oon  kaiken pahan alku ja juuri. Sitten kun mä meen, nii mä meen itseni saattelemana. Kaadun itse itseni päälle ja katson vierestä kun hengitän ja kuristan. Olenkin aina ajatellut että en elä hirveän pitkään eikä viime kerrasta olekaan niin kovin kauaa..

Ehkä oon vaan liian aikaisessa. Tai sitten oon ihan todella myöhässä. Voi elämä, en oo muutakun siinä välissä. En oo loppu enkä alku, vaan oon siinä hetkessä joka meni jo. Askeleen verran väärässä. Ehkä jään jälkeen tai kiidän edellä tai molempia. Oon se hetki ennen sulkuporttien avautumista. Hetki ennen kun luoti repii ihon rikki. Sen jälkeen mä en oo mitään. Oon tyhjyys, kauhu ja äänet. Ne äänet. Kaikki ne äänet. Kaikki ne äänet repii mun sieluni reikaleiksi.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Ystävät

Kaikilla on ystäviä.

On netti-ystäviä. On niitä ystäviä, joiden kanssa voi mennä ulos lauantai iltana. Niitä ystäviä, joiden kanssa voi hengailla tekemättä mitään. Ja niitä ystäviä, jotka auttaa eri asioissa.

Sitten on niitä ystäviä, jotka tukee sillon kun menee todella huonosti.

Valkoinen kissa

Mä heräsin äsken kesken unen (onneksi). Unen tapahtumat oli sellaisessa huoneiden sokkelossa, josta mm. tapetin poimujen välistä pääsi toiseen huoneeseen. Koko unimaailma oli aivan uskomattoman upea ja mielenkiintoinen. Jos tietää Charlotte Perkin Gilmanin novellin "The yellow wallpaper" niin tietää sunnilleen mistä on kysymys.

Ensin siinä unessa oli musta viiva vihreässä huoneessa. Se viiva liikkui ja muodosti oven. Keltaiset pienet pisteet vasemmassa ylänurkassa. Avasin valkoisen oven ja astuin monien lattioiden huoneeseen. Huoneessa oli kesäkurpitsa, pinaattilettuja ja pää. Jos ne ylittivät lattian rajoja ne suuttuivat. Laitoin kesäkurpitsan tuolinjalan alle, pään tuolin päälle ja pinaattiletut kaappiin. Jotain vaaleanpunaista oikealla.

Sen jälkeen kävelin avoimesta ovesta keltaiseen huoneeseen. Siellä oli valkoinen kissa ja toinen eläin. Valkoinen kissa oli ihana, mutta piti jättää huoneeseen vaikka se olisi halunnut tulla mukaan. Kuljin avoimesta ovesta vaaleanruskeaan huoneeseen jonka menin läpi beigeen huoneeseen. Pyödän ääressä oli jalaton mies ja toisesta huoneesta tuli alumiinilapiojalkainen nainen. Se oli pelottavaa, joten kävelin takaisin vaaleanruskeaan huoneeseen. Käännyin ja näin miten tummanruskeassa huoneessa on mustakahvaiseksi kattilaksi muuttuva mies. Pelästyi ja menin takaisin beigeen huoneeseen. Sitten heräsin.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kynsinauhat

Stressin merkki tunnistettu. Kynsinauhojen repiminen.

Mun kynsinauhat on pilalla. Ainakin peukaloiden kynsinauhat on aivan karmeat. Sen jälkeen kun mun koru meni rikki niin en oo voinut näpertää sitä vaan oon siirtynyt (vanhaan ja tuttuun) kynsinauhojen repimiseen. Ne on nyt ihan punaset ja vasemman käden peukalosta vuotaa verta.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Elämä

Miks mun elämän pitäis olla elämää suurempi?

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Stressi

Äsken olin ihan raivona. Oon varma että se johtui stressistä. Stressaan huomista esitelmää. Siis jotain ihan normaalia. Kaikki stressaa jotain, mut miks mun stressi on sellasta että mun tekee mieli alkaa itkeä ja sitten nauraa ja sitten totaalisesti sekoonnun.

No äsken se ei mennyt mitenkään pitkälle. Ehdin tohon itken-ja-nauran-samaan-aikaan osaan ja kun aloin samalla syödä kurkkua niin että purin melkeen sormet haavoille, niin hengitin syvään ja aloin rauhoittumaan. Ja nyt en katso kelloa, koska muuten alan stressata sitäkin, vaan tralalaa tässä ajattomuuden tilassa kirjoitan tämän loppuun ja otan seuraavan viikon ihan niin slow-motion että ei ole tosikaan.

Olispa niin ihastuttavan helppoa aivan täysin antaa mennä koko lasti paskaks alamäkeen vaan täysillä, mutta en tee niin. Vaan aivan rauhassa hengitellen jatkan päivään seuraavaan. Kellohan on vaan numeroita helvetti.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Lasikupu

Juttelin tänään mun ystävän kanssa. Juteltiin aika monista ja aika tärkeistä asioista. Se sama ystävä on ainut henkilö kenelle oon antanut mun päiväkirjan osoitteen.

Musta joskus tuntuu ihan kuin olisin joku lasikuvun alla oleva hyönteinen. Hirveä määrä ihmisiä katselee ja ihmettelee. Joku voi olla niin rohkea, että kohottaa vähän lasikupua ja sohii pitkällä tikulla. Mutta kukaan ei edes ajattele nostavansa sitä kupua niin että mä pääsisin pois.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Onnettomuus

Mä melkein kuolin tänään. Se kaikki tapahtu nii nopeesti että oon vieläkin aika hämmentynyt.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Suzanne Vega

Eilen illalla löysin sakset alakerran vessasta ja päätin leikkaa hiukset. Ja koska mä nauroin niin kovaa samaan aikaan kun leikkasin niin tottakai niistä tuli aivan hirveät. Koko tän päivän mietin että ketä oikein muistutan. En ainakaan itteeni, sen voin sanoo. Äsken tajusin että ketä. No Suzanne Vegaa tietenkin. Voi helvetin vittuus..

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tunteiden kirjo

Mä tänään kävin läpi koko tunteiden kirjon.

torstai 9. syyskuuta 2010

Maudits Maneges

Mulle tuli suru.

En haluu mennä huomenna kouluun. Haluun mennä peiton alle ja olla yksin.

Nyt tuli itku ja nauru. Olispa Hebbe täällä.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Yläkerta & alakerta

Ensin mun kengät. Sitten mun sukat. Ja viimesenä mun pituus. Jos mä nauraisin viel yhtään enemmän, mun vatsa repeäisi ja suolisto valahtaisi sotkemaan lattian. Tää on niin ihana päivä! <3

Mul on muuten maailman viisain koira. Se erottaa mis on "alakerta" ja "yläkerta". Sit se vielä väittää vastaan joskus, kun sille juttelee! Aika törkeetä, kuulisittepa miten se "kiroilee" joskus..

lauantai 4. syyskuuta 2010

Lisa-Loup

Ei vittu mun elämä on niin täydellistäääääääääää. Kattokaa nyt tätäkin!!!!!!!!!!!!! Mun elämän tähtihetkiä!!!!!!!! EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! UAraraghiiiiiiiiiiiiuauuuuuuuuuuuuuu.........

Lisa-Loup says:
 I once accidentally brushed my eyeball you know 
Lampariello says:
 O_o Why?
Lisa-Loup says:
 It was an accident 
Lampariello says:
 It must've hurt...
Lisa-Loup says:
 I was ment to brush my teeth but while I was singing at the same time I couldn't see where my brush was going and it landed into my eyeball and brushed
 Lampariello says:
 o_O
 omg...
Lisa-Loup says:
 It was kinda funny

blah bljahlakhf ahfoaihfaoihffa… two weeks before I was born… why? Start suffering.

torstai 2. syyskuuta 2010

Anakronismi

Joskus musta tuntuu vaan että mun pitäisi kuolla. Ihan kuin olisin väärässä paikassa väärään aikaan. Ihan että mun ei ees pitäis olla nyt täällä ja tässä. Enkä nyt tarkota mitään että mun pitäisi olla tekemässä läksyjä tai jotain muuta järkevää, vaan että oon jotenkin vaan väärä. Kaikin puolin väärä.

Ihan kun olisin unohtanut jotain. Jotakin ihan tosi tärkeetä.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mania

Tänään on aivan kamala päivä. Tulin kotiin, söin ja nukahdin. Kun kahden tunnin päästä heräsin niin aloin itkeä. Itkin muutaman tunnin ja sitten aloin nauraa. Samalla kun nauroin mun ystävä kirjoitti runon.

              mania
what is my identity
              mania
what is my
              mania
what is
              mania
what
             mania

             mania

tiistai 31. elokuuta 2010

Puutostila

Yhtäkkiä olenkin kamalan suosittu. Tapaan kaksi kaveria viikonloppuna ja perjantaina meen synttäreille. Tuntuupa oudolle, oon yleensä se jonka viereen kukaan ei ruokalassa istu, se joka jää ilman paria tunnilla ja se kenenkä nimeä kukaan ei muista.

Justiinsa kun on tottunut omaan yksinäisyyteensä niin tuleekin kasa ihmisiä jotka repii sua jokaiseen ilmansuuntaan. Toisaalta rasittavaa tämä tämmöinen, mut tää just on mun elämää. Ainiin, ja keksin tänään hyvän mietelauseen. "Raivo on vain koban puutostila."

Voitte kaikki yhdessä miettiä mitä se syvällä sisimmässänne tarkoittaa.

maanantai 30. elokuuta 2010

Verioppi

Väriopin tunnilla tehtävänannossa oli typoja. Värin kohdalla luki veri. Mun tarkoitus oli oikeasti nauraa vain sisäisesti, mutta feilasin. Ei se maikka kovasti loukkaantunut. Toivottavasti.

"Kun mustaa lisätään puhtaaseen pigmenttiin, saadaan usein yllättäviä ja käytännöllisiä verisävyjä." ja "Veriteorian mukaan kolmen päävärin sekoittaminen poistaa väristä kaikki aallonpituudet, minkä seurauksena väristä tulee mustaa."

Kaikkein hauskin oli: "Sekoita punaista ja vihreää, kunnes sekoituksesta tulee epäveri."

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syksy

Keräsin tänään mintut ja laitoin kuivumaan. Hassua miten kourallisesta mintunlehtiä voi saada vain noin puoli senttiä jauhettuna. Mulla menee vuosia ennen kun saan mun lasipurkin täyteen. Kuivattuja omenoitakin tuli vain yksi rasiallinen.

Toivottavasti tästä syksystä tulee kaunis, mulla tulee aina syksystä mieleen Goldfrappin  "Seventh Tree" albumi. Ja aikaiset aamukävelyt puutarhassa. Fasaanit ja kaniinit. Ja aamuusva ja halla. Rakastan syksyä, kun alkaa illat hämärtyä ja ihmiset rauhoittuu. Ehkä siihen liittyy kanssa hieman melankolisia tunteita ja ajatuksia.

Ennen vihasin syksyä ja talvea, mut nyt rakastan. Mun mielestä on ihanaa katsoa ulos pimeyteen sisältä kynttilän valossa. Käpertyä tiiviimmin huopaan ja nuuhkia kanelikaakaon tuoksua. Olla vaan rauhassa itsekseen omien ajatusten kanssa. Masentua rauhassa ja hyväksyä se. Olla oma itsensä.

lauantai 28. elokuuta 2010

Yliannostus

Sainkin äsken onnellisesti tietää, että olen vahingossa ottanut kobaa 1000μg päivässä jo usean kuukauden ajan vaikka olisin tarvinnut oikeasti vain 2μg päivässä. Apua, mitä jos on tietämättömyyttään yliannostanut itselleen kobat? Mitä sitten tapahtuu? Naurattaa tämä tämmöinen.

Mutta oikeasti tämä on aivan perseestä, miten näin edes tapahtui. Voihan helvetti.

Raivo

Mitä enemmän mä tätä asiaa mietin, sitä enemmän se mua raivostuttaa. Joku päivä mä sanon sille niin vaan tasantarkkaan mitä mieltä mä oon sen vitun egoilusta, asenteesta, valehtelusta ja vittu kaikesta. Henkisesti kuristan sen hengiltä mun edessäni niin että se muuttuu ensin punaiseksi ja sitten siniseksi kasvoiltaan ja sitten tallaan mustaksi jauheeksi maan tasalle. Mä haluisin että se vaan häipyisi kaikkialta mun elämästä.

perjantai 27. elokuuta 2010

Sentiment

Je t'aime mélancolie.