torstai 30. joulukuuta 2010

Pikakelaus -päivä

Olipas taas nyt niin sellaista. Sukulaiset tuli ja meni. Mutta kaiken huippu oli kina siitä, pitäisikö minun alkaa myydä töitäni. Ei vitussa. Maalauksiani en myy, hiilitöitäni laitan korkeintaan vessan seinälle ja piirroksiani ainoastaan lahjoitan. Valokuvatkin käyvät niin harvinaisiksi nykyään että siitä ei edes keskustella. Näyttelyitä teen, en muuta.

Sen lisäksi menee niin hyvin, että olen kokonaan unohtanut soittaa lääkäriin. Piti jo viikko sitten soittaa. Noh, se nyt vähän jää. Tai aika paljonkin jää. Muutenkin tuntuu tosi kaukaiselta joku.. masennus.. ei! Psykiatri.. ei!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Ajatusvirhe

Luulin äsken kun heräsin ihan sata varmana, että EA on tulossa suomeen keikalle ja että mun pitää äkkiä ostaa sinne kaks lippua. Menin heti tiketin, lipun, miljardeille muille ja sen sivuille mutta ei kai se sitten olekaan tulossa tänne. Mitähän oikein ajattelin? O_o ?Häh?

Edit: Töitä tuli vaikken edes hakenut. Ei ihan koulutusta vastaavaa, mut kukaan mitää kysynyt.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Positiivisesti 10cm

Näin taas unta.

Olin jostain syystä joutunut mielisairaalaan. Heti kun tulin sinne minut laitettiin sairaalavaatteisiin ja siitä se sitten alkoi. Ensiksi oli kävelyä/liikuntaa/whatever muiden potilaiden kanssa. Kävelyalue muistutti Kulosaaren siltaa, paitsi että se oli sisätiloissa ja sen molemmilla puolin kulki metrot. Siinä välissä kaikki hoitajat ja potilaat sitten kulkivat. Aina toisinaan joku henkilökunnasta tai asiakkaista jäi vahingossa/tahallaan alle. (Yllättävää...?)

Sitten joku hoitaja tuli sanomaan, että nyt loppui tämä tämmöinen ja saat tehdä iltapäivällä mitä ikinä haluat. Innostuin siitä niin kovaa että juoksin heti sisälle toiseen huoneeseen ja ravasin sitä muutaman kerran ympäri. Sen jälkeen otin vasaran & nauloja (minkälainen sairaala säilyttää vasaraa ja nauloja pöydällä ilman valvontaa?) ja aloin naulata niitä kyynärvarteeni. Sain naulattua jotain kuusi kunnes joku huomasi ja otti minut puhutteluun.

Puhuttelu ei ollutkaan mikään puhuttelu vaan minun piti näyttää mitä oli tapahtunut ja repiä jokaikinen naula pois. Se oli aivan hirveätä. Muistan kun mietin unessa, että olisin voinut naulata niitä vaikka millä mitalla kunhan niitä ei koskaan tarvisi repiä pois. Repimisen jälkeen veriset ja ihonpalasia roikkuvat naulat laskettiin ja mitattiin.

Mittanauha oli omituinen. Siinä oli keskellä nolla ja mitattavasta asiasta riippuen siitä sai joko positiivisen pituuden tai negatiivisen pituuden. Ne naulat jotka olivat uponneet kyynärvarteen niin, että niiden pää ei tullut näkyviin olivat negatiivisesti 6cm. Ja ne naulat jotka olivat pilkistäneet luun läpi kyynärpäästä ulos olivat positiivisesti 4cm, paitsi yksi vääntynyt joka oli positiivisesti 10cm.

Edit: Sekoan nyt täällä kaiejmn3kbwn pilalle tankkaanvbieläsokeria niin ei tarvi mnukkua muutamaan yöln

lauantai 25. joulukuuta 2010

Monikulttuurista joulua!

Mistä tietää että näkee sukulaisia liian harvoin? Siitä, että serkku ei tiedä sinun olleen vege jo vuoden päivät. Voi facepalm. Ja toisena kielenä oli mandariinikiina, josta en tajunnut hölkäsen pöläystäkään.

Niin ihanaa, että kohta varmaan räjähdän sisältä. Oi, ihastuttavat ihmissuhteeni ja rakkauskiemurani! Aaaaaaaaah!!!!! <3333333333 Tää kaikki ihanuus virtaa mun läpi nyt. Melkein ajattelin, että kaikki menee pilalle ja hetken kaikki olikin ihan pilalla mutta sitten kaikki ihanuus alkoi. 

Tänä päivänä annan anteeksi teidän kaikki kaunottaretteruutenne ja ite-oot-ihanaisuutenne ja muut typerät lapsuksenne suustanne tulevat.

torstai 23. joulukuuta 2010

Kyyneleet murheellisesti sydämessäni

Koko päivä oli kaunis
Suloiset äänet vierelläni kulkiessani
Ja kauneutta kaikkialla
Iloitsen sydämessäni ikuisesti

Jos kävelen elämäni päivistä
Aurinko ja kuu takanani
Tarvitsen vain muistot elämästäni
Kyyneleet murheellisesti sydämessäni

Edit: Joitain asioita ei vaan koskaan saa takaisin. Mä muistelen valkeita saleja, ruusupaviljonkeja ja kesäkutsuja. Lumisia talvia, marmoripatsaita ja pajukoreja. Minun on muistot sydämessäni, ikuisesti.

Lihaporkkanalaatikko

Mun porkkanalaatikosta tuli melkein lihaporkkanalaatikkoa kun pilkoin ja soseutin niin vilkkaasti. Täällä on jo ihan joulu. Mussu piilottelee murenoita kuusen alle ja kyttää niitä. Ah, jotenkin sellanen ihanuuden huipentuma jota en pysty tähän purkamaan.

Oon aina ennen vihanut joulua, koska sillon on aina kaikki mennyt niin vain päin helvettiä kuin ikinä voi. Mut nyt viime vuosina on ollut ihan onnistuneita jouluja. En ees oo ihan varma miksi oon vihannut sitä ennen, kaikki oli ennen vaan niin mustaa. Tänä päivänä kun mietin, niin on kyllä sävymaailma hieman muuttunut.

Taidan tänä vuonna valita joulukirjaksi Salaisen Puutarhan, kunhan sen löydän tuolta yläkerran kirjaston uumenista. Ja nyt mun kokoelmissa on Anna Kareninan mentävä aukko, kun lahjoitan erittäin tunnearvokkaan kahdeksannen painoksen huomenna henkilölle joka osaa sellaisia lahjoja arvostaa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluhässäkkä

Viime yönä heräsin siihen, että mulla oli kurkku täynnä limaa/räkää. Sitten menin uudelleen nukkumaan ja heräsin neljältä ja kuudelta ihmeelliseen painajaiseen, missä oli keltaisia avonaisia pääkalloja vesiputouksessa ja ovet avautuivat itsestään. Se siitä yöstä sitten.

Sen jälkeen menin käymään sairaalassa. Olin niinkun joo ja lähdin joululahjaostoksille ja sieltä tukiverkostoon. Viime päivinä oon vaan ravannut joka paikassa ja ostanut ja hässäköinyt hirveästi kaikenlaista. Oon varmaan tehnyt miljardi kertaa enemmän kaikenlaista kuin parina viimeviikkona yhteensä!

Ainiin ja eilen ostin huuliharpun. Se on maailman helpoin soitin ikinä, opin heti puolitusinaa joululauluja ja toiset puoli muita rallatuksia. Mutta nyt alan tehdä saippuoita ja kynttilöitä, katsomaan telkkaria ja valmistamaan porkkanalaatikkoa ja soittelemaan huuliharppuliiniä ja lakkaamaan kynnet.

Edit: En saa unta. Alan katsomaan Grafters Coast to Coastia ja kirjoittamaan huomista tehtävälistaa. Täst tulee ihanan pitkä lista. Mut vittutus ärghyt unirytmi venkoilee!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Random

Tänää olin keskustassa joululahjaostoksilla ja joku tyyppi tuli sanomaan mulle että: "Sä oot maailman kaunein nainen. Mut sä oot varmaan lesbo!"

Ei mitään sellaista ihmeellistä. Pitää muistaa kirjoittaa tätä nyt myös kun menee ihan hyvin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Pelastus

Selvisin taas yhden vuoden.

Pakkasin laukkuun ihan kaikki lääkkeet siltä varalta että ihan mitä tahansa tapahtuisi tänään. Näyttelyn avajaiset meni kuitenkin hyvin. Soitin H:lle ja puhuttiin siitä miten uusien lääkkeiden käyttöönottamisessa kestää aina melko kauan.

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruusupaviljonki

Näin juuri elämäni kauneimman unen.

Olin talon tyttären asemassa M:n kartanolla ja siellä oli puutarhajuhlat alkamassa. Vieraita ei vielä ollut tullut ja henkilökunta järjesteli kaikin tavoin juhlaa. Kävelin oikean puoleista hiekkatietä pitkin alapihalle. Siellä oli valtavat ruusutarhat ja ruusutarhojen kätköissä oli salainen vanha ruusupaviljonki. Kumarruin yhden ruusupuskan juurelle ja avasin ikkunan josta luikahdin valkeaan käytävään joka johtaa ruusupaviljonkiin. Konttasin ahdasta käytävää jonka varrella oli ikkunoita joista näki eripuolelle ruusutarhaa, lopulta pääsin kaksoisovien luo. Avasin ne hiljaa ja astuin ensimmäiseen paviljonkiin. Se on maailman kaunein paviljonki missä olen ikinä ollut. Sieltä avasin toiset kaksoisovet toiseen paviljonkiin ja kävelin kolmansille kaksoisoville. Tiesin että tämän pidemmälle en voi mennä, siksi odotinkin jotakuta. Käännyin ovista poispäin ja hetkenpäästä takaisinpäin käännyttyäni siinä hän oli. Hänen takaansa loisti vaalea valo ja näin etäisesti kaukana olevan lisää kauniita ruusutarhoja. Hän hymyili kohteliaasti, ojensi kätensä ja johdatti minut ystävällisesti pois ruusupaviljongista yläpihalle. Yläpihalla hän haihtui.

Huomioni kiinnittyi toiseen asiaan. Pyykkeihin. Kävelin hiekkatietä pitkin kartanon kellariin missä aloin pestä ja ripustaa kuivumaan pieniä pitsisiä liinoja. Kellarissa oli myös toinen tyttö joka koko pyykinpesun ajan valitti, joten saatuani oman osuuteni valmiiksi astuin pihalle helpottuneena. Yläpiha alkoi olla jo melko täynnä juhlavieraita ja hieman ahdistuneena lähdin juoksemaan alapihan ruusutarhaa kohti. Kenkieni alla hiekka rapisi ja puhtaan valkean mekon helmat liehuivat. Löysin ikkunan nopeasti ja kävelin toiseen paviljonkiin reippaasti. Ilma alkoi jo käydä hieman viileäksi ja näytti melkein siltä että kohta sataa. Katsoin hieman kärsimättömästi kolmansien kaksoisovien ikkunalaseista toiselle puolelle. Siellä näkyi hämäryys ja hämärässä näytti siltä että siellä liikkuisi jotain tummia hahmoja. Toiset liikkuivat hitaasti ja toiset ikäänkuin värisivät. Olisin halunnut kiskaista ovet auki ja heittäytyä hämäryyteen mutta tiesin että en voi tehdä sitä. Odotin ja hän tuli. Hän oli niin mielissään että olin tullut häntä vastaan ja jopa odottanutkin. Hymy oikein säteli hänen kasvoiltaan. Olin todella hämmentynyt, kuinka hän tiesi että olin odottanut häntä. Taas hän kohteliaasti ojensi kätensä ja saattoi minut yläpihalle. Hänen läsnäolonsä rauhoitti minua, mutta yläpihalle päästyemme hän haihtui.

Hetken kuluttua kaipasin taas ruusutarhoille. Tällä kertaa en kulkenut pienen ikkunan kautta vaan astuin kaksoisovista, kuten muutkin juhlavieraat. Päästyäni ensimmäiseen paviljonkiin näin Hebben. Hebbe-raukka näytti hyvin huolestuneelta ollessaan ruusupaviljongissa. Hän sanoi, että minun olisi ehdottomasti lähdettävä hänen mukaansa. En olisi halunnut mutta hän otti kädestäni kiinni ja johdatti minut törkeästi suoraan ruusupuskien läpi mahdollisimman kauas pois paviljongista. Olin melko loukkaantunut, mutta lopuksi yläpihalle päästyämme halasimme.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Loputtomat kyyneleet

Oon itkenyt tänään paljon ja miettinyt itsemurhaa. Kuitenkin sen miettiminen, siitä puhuminen ja sen tekeminen on kaikki ihan eri asioita. Huomasin sen tänään. Itsemurhaa voi miettiä, sitä voi miettiä vaikka millä mitalla, mut sitten kun sä sanot sen ääneen sä annat sille merkityksen. Mä annoin sille tänään merkityksen.

Mä ajattelen et mun aika täällä on jo melko lailla lopussa. Mä oon tehnyt kaikenlaista ja kokenut paljon asioita, sellasiakin asioita mitä en olis halunnut. Jo kauan aikaa sitten mä päätin että sitten kun mä kuolen, mä teen sen itse. Mun oppitunti täällä on kärsimys ja mä toivon, että kun mä olen mennyt muut oppii sen hyvin.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Skitsofrenia

Näin taas painajaista siitä että olin joutunut mielisairaalaan. Siellä oli myös kaverini jolla oli yllättäen puhjennut skitsofrenia. Seinät olivat likaisen tumman vihreät ja harmaat.

Edit: Arvaanpa että tästä tulee ihan vitun lennokas päivä.

Edit-Edit: Oikein arvattu. Vahingossa kaikki viimeaikojen kuvauksista syntyneet teokset onkin yhtäkkiä listattu näyttelyyn. Hiiteen tekijänoikeudet. Tekijällä on OIKEUS! Kuka piru mut edes sinne listaan kirjasi? Ainiin ja verikokeen tulokset tulivat tänään. Tämäkin vielä. Itkisin jos en nauraisi niin kovaa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Illalla Alhaalla Aidalla Lattialla

En voi sanoo et romahdin, mut alamäkee menee taas. Kylpyhuoneen lattialla, keittiön lattialla, makuuhuoneen lattialla. Makaan vaan lattialla ja itken. Ryttysiä nenäliinoja ja lääkepaketteja joka paikassa. Näytän ihan helvetiltä. Ei tää voi olla näin.

Edit: Tukiverkostosta päivää! Tänään tehtiin himmeleitä. Alussa oli aika tuskallista, olin lähtenyt sinne ihan hirveän näköisenä. Hiukset sojotti joka suuntaan, silmäripset oli paakkuuntunut yhteen ja kasvot punersi. Ensimmäiset puolituntia vietinkin sitten yksin sohvassa istuen ja yritin kasata itseäni. Mio (koira) oli ihana. Se ryysäs mun päälle koko ajan.

Lopulta sain valmiiksi 108 osaisen himmelin, mikä nyt odottaa sopivaa paikkaa lipaston päällä. Ajattelin koko ajan ennen lähtöä, että en mene sinne tänään mutta onneksi menin. Onneksi on tälläisiä tukiverkostoja. Luulenpa, että jos olisin jättänyt tän kerran väliin olisin viettänyt iltapäivän yksin kylpyhuoneen lattialla.

(Miksi kylpyhuoneen, te saatatte kysyä? Koska kylpyhuoneessa on ihastuttavan sininen laatoitus josta on helppo pestä pois mm. oksennus, kuola, veri, räkä, irtohiukset, kynnet, ihonpalaset ja muut mahdolliset asiat mitä ihminen voi ikinä kuvitella.)

Oikeesti, olen nyt tosi ihastunut tähän tukiverkosto systeemiin. Ne ihmiset jotka on siellä useesti ja tuntee kaikki tulee aina kyselemään multa että "Oletkos kunnossa" ja "Miten menee? Et oo ollut vähään aikaan" ja muuta. Tänäänkin  multa kysyttiin vaikka kuinka monta kertaa että olenko kunnossa kun näytin niin kamalalta ja olin epähuomiossa laittanut päälle hameen jossa oli n. 10cm pituisia viiltoja reiden kohdalla.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Stoppi

Kävin taas lääkärissä, mut en enää saanut uutta aikaa. Oon tyytyväinen. Ehkä tähän nyt tuli stoppi. Lääkäri oli ystävällinen ja puhuttiin tärkeistä asioista. Se sanoi, että oon tosi herkkä mielialan vaihteluille. Myöskin painotti sitä, että jos tuntuu taas masentuneelta, voin tulla tapaamaan tai laittaa e-mailia.

Sen jälkeen kävin verikokeessa. Se oli ihan hirveetä! Ei se ees sattunut eikä kestänyt kauan, mut se tilanne oli kammottava. Selvisin siitä ihan hyvin, en mitään pyörtynyt mut kalpenin ja vähän heikotti.

Oon onnellinen että kävin. Molemmissa. Lääkärissä & verikokeessa. Oon tosi hyvilläni. Nyt kun vielä  lopettelen sen psykiatrin kanssa.

Vielä asiasta miljoonanteen. Musta odotushuoneet on hieman ahdistavia. Siel on ihmisiä jotka näyttää tosi kipeiltä ja sitten minä joka näytän voivan ihan hyvin. Yritän aina kadota jonnekkin seinän väliin tai lattian rakoseen. Sit ne muut kattoo silleen kysyvästi et mitä hittoa oikeen siellä teen ja sit kun mun nimi huudetaan nii livahdan nopeasti sisään.

tiistai 7. joulukuuta 2010

The Kill

Heräsin neljältä ja nousin puoli kuusi. Vau, vähänks oon jo menossa!

Sitten näin sellaista unta, että olin joutunut vuoteen 1904 ja mun piti kuvata jollain muinaisella kameralla rautatiekiskojen valmistusprosessia. Uni oli mustavalkoinen kun työmiehet heittelivät metrin mittaisia kiskoja junan vaunuihin jotka kuljettivat ne sitten radan päähän laitettavaksi. Kiskot vääntyivät karrelle kun ne lensivät ilmassa ja miehet kiroilivat ranskalaisen raudan olevan taipuisaa.

Yhtäkkiä olikin vuosi 1906 ja olin rautatieasemalla. Olin ehdottoman myöhässä jostakin ja juoksin henkeni edestä pitkin kaupunkia hameenhelmat viuhuen. Lopulta päädyin aina vain rautatieasemalle. Vaikka kuinka juoksin poispäin asemalta, päädyin kuitenkin aina juoksemaan sen läpi yhä uudestaan ja uudestaan.

Yhtäkkiä pysähdyin. Aseman keskiaukiolla oli katusoittaja jonka ohi juoksin ja kuulin mitä se soitti. Pysähdyin ja menin kysymään että mitä se soittaa. Se oli "The Kill" ja yhdessä laulettiin: "I am a rocket ship, a jet fighter, a paper airplane. Say what you will, I am the kill..".

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Hiukset

Aika hyvä olo nyt. Oon siivonnut ja leiponut. Aika rauhallista ja ihanaa. Ja tänä aamuna harjasin hiukset kunnolla taas. Mulla on aika pitkät hiukset joista voi suunnilleen päätellä miten voin. Mitä siistimmässä kunnossa ne on, sitä parempi. Nyt ne on priima kunnossa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

MDQ-seula

Kuba teki mulle oman seulan:

1. Are you bipolar?
2. You're sure you're not?
3. Really?
4. Good girl.

Sain perjantaina grand raivot siitä, että kylpyhuoneessa oli lumiset kengät joista oli sulanut suuri lätäkkö keskelle lattiaa. En siis pelkästään sen takia, vaan sen takia että olin juuri lähdössä ja kumarruin nostamaan kenkiä pois ja housun polvet kastuivat litimäriksi. Nostin kengät roskikseen ja lähdin ulos.

torstai 2. joulukuuta 2010

I'm just that wrong part that won't fit in their puzzle

Tuntuu surulliselta ja vihaiselta. Menin tänään lääkäriin. Lääkärin mielestä oli niin ihana nähdä ja niin mukavaa että tulin. Puhuttiin mun tekemistä mielialakartoista ja tein taas testin. Vittusjui.-.öjsaatana oihenb j,mvihaan niitä jumalauta testejä!Ä

Sitten puhuttiin mielialalääkkeistä ja siitä että nään toista lääkäriä viikon päästä hänen lisäkseen. Lopuksi sain uuden mielialakartan joka on erilainen kuin se mun edellinen. Se on punainen ja siinä on enemmän tunteita ja muutama tyhjä osa mihin voi kirjoittaa lisää tunteita.

Musta tuntuu, että on aivan perseen samat mitä sanon kun saan kuitenkin uuden ajan.

Edit: Noniin. Päätin juuri että tänään oli elämäni viimeinen kerta tällä lääkärillä.

Edit-Edit: Mun tekee mieli itkeä. Olispa Hebbe täällä. Haluun maata tässä lattialla kunnes kuolen. Mä en haluu nähä ketään, mä haluun jäädä yksin pimeään ja kadota hiljaa ikuisuuteen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sakset

Näin sellaista unta että olin Hannalla tupareissa. Just kun olin lähdössä kotiin niin näin siellä olohuoneessa pienen avoimen oven. Kyykistyin kurkistamaan siitä ja siellä näkyi toinen huone. Konttasin oven läpi toiseen huoneeseen jossa oli hirveä määrä kirjoja ja erilaisia lehtiä. Selailin muutamia niistä kunnes huomasin toisen pienen oven. 

Kumarruin taas ja lähdin konttaamaan. Oviaukko oli niin pieni että mahduin siitä juuri ja juuri läpi. Se johti matalaan käytävään jonka seinillä oli lehtiä ja kirjoja ja erilaisia veitsiä ja saksia. Kumarruin nostamaan käytävän lattialta pienen taitettavan veitsen ja pistin sen taskuun. Sitten kuulin edellisestä huoneesta miten joku miesääni sanoi jotain niin törkeätä ja pelottavaa minusta etten voi sitä edes tähän kirjoittaa. Siihen liittyi sakset.

Pelästyin ihan hirveästi ja lähdin konttaamaan matalaa käytävää pitkin nopeammin ja melkein tunsin sen kuvaillun tuskan. Lopulta ahtauduin käytävän perällä olevasta kattomuukusta ulos. Ulkona satoi lunta.