tiistai 30. marraskuuta 2010

Freudilainen lipsahdus?

Kuba says:
 Why can't I be happy with what I have?
Lisa-Loup says:
 People always want me.
Kuba says:
 Häh?
Lisa-Loup says:
 "More"
 LMAO
 Not "me"
 LMAO LMAO LMAO
 Sorry typo!
Kuba says:
 I thought so.
Lisa-Loup says:
 LMAO
Kuba says:
 Are you laughing hard?
Lisa-Loup says:
 YES!

Mut oikeesti, Kuba on aivan mahtava. Oon jauhanut paljon asioita hänen kanssaan. Ja viime aikoina aina sitä yhtä ja samaa asiaa. Ikuista taistelua siitä, että menenkö nyt sinne psykiatrille vai en. Aina loppujen lopuksi se taistelu loppuu siihen, että Kuba toteaa että se on vain mun hyväksi ja lupaa että ne lääkärit siellä on oikein kilttejä. Sen jälkeen mä lupaan, että menen sinne.

Kuba on kokenut paljon asioita elämänsä aikana ja on aika rohkaisevaa keskustella tälläisistä asioista hänen kanssaan. Eikä mua enää pelota tää niin paljon kuin aluksi.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Radio menee ylös läpi katosta..

En ylläty. Listasin jo mielialapäiväkirjan tälle päivälle. Pallo meni -1 kohdalle. Epätoivo tiivistyy. Enkä edes tiedä miksi. Nyt tuli itku.

Mulla meni niin hyvin niin pitkään.

Edit: Musta tuntuu, että on sittenkin ihan hyvä jos menisin niille varatuille ajoille.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Viiltoja, kauhua ja kipua

Uskomatonta miten jotkut ihmiset kehtaa. Yksi henkilö tuli juttelemaan mulle eilen. Todella törkeätä, kaiken sen jälkeen mitä meidän välillä tapahtui, vielä kehtaa tulla juttelemaan. Meinasin kysyä, että montako ihmistä se oli ehtinyt raiskata mun jälkeen. Saatanat! Ja sen jälkeen se ehdotti, että jos mulla on ikinä jotain huolia niin voin keskustella hänen kanssaan aivan kaikesta. En keskustelisi hänen kanssaan mistään vaikka maksettaisi! Mähän jo toivoin, että se henkilö häviäisi mun elämästä.

Edit: Mistä se sai edes selville että mulla on ollut viime aikoina vähän heittelehtimistä? Paranoia?

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lopun alku

Jotenkin mun sängystä on nyt tullut mun ahdistuksen keskus. Murskaan siellä yön aikana koko päivän pieniksi palasiksi ja nielen ne. Oli mulla sitten ollut hyvä tai huono päivä, niin aina loppujen lopuksi joudun sinne samaan kuoppaan kitumaan. Suunnittelen vaihtavani lakanat, noi yltäkylläisen verenpunaiset saa mut pahoinvoivaksi.

Sen lisäksi huomaan, että oon viime aikoina nähnyt hirveän paljon unia vedestä ja uppoavista laivoista. Viime yönä näin taas unta laivasta. Mut tällä kertaa se laiva ei uponnut vaan olin siellä pesemässä pyykkiä. Ongin porealtaasta mustavalkoisia sukkia ja tummia paitoja. Vein niitä kuivumaan pyykkitelineelle mutta aina kun räpsäytin pyykit suoriksi ne vaihtoivat väriä.

Edit: Nyt on lopun alku. Just loppui puhelu ja alkoi odotus. Muistan mun ystävän kanssa keskusteltiin aiheesta. Tää asia voi ainoastaan päättyä kuolemaan ja mun lopulliseen sekoamiseen.

Edit-Edit: Tuun hulluksi tän kaiken keskellä. Olispa jo yö niin että pääsisin jo murskaamaan tän päivän ja suremaan ja näkemään unta siitä vitun uppoavasta laivasta ja siitä vihreästä vedestä joka tukkii mun keuhkot ja melkein tappaa mut viime sekunneilla.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Perseilyä

Musta tällänen tuntuu aivan perseilyltä. Kelasin just kaikkee mitä on viime aikoina tapahtunut. Masennus. Minullako? Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minullako, älä nyt kuseta! Itseasiassa mä voin nyt aivan loistavasti. Ei mulla tunnu yhtään pahalta. En ainakaan ole masentunut, se on varmaa. Ja nyt kun miettii kaksisuuntaista mielialahäiriötä.. no ei vitussa.

Aika noloa kun sain tälläisen hässäkän aikaan ja nyt voinkin aivan mainiosti. Voi herrajumala, mitä edes oikein ajattelin kun hain apua. Saakohan ne ajat vielä peruttua, oon varma että saa. Aivan typerää ja turhauttavaa. Aika mielettömän sopan taas kasasin itteleni, bravo!

torstai 18. marraskuuta 2010

Uppoava laiva

Oon lukenut jokaikisen mielialahäiriöitä käsittelevän kirjan minkä oon vaan käsiini saanut. Oon myös lukenut ihan hillittömästi kaksisuuntaista mielialahäiriötä käsitteleviä nettisivuja. Nyt oon aivan pumpattu täyteen mielialahäiriö informaatiolla. Aika pökerryttävää.

Viime yönä näin unta siitä, että olin uppoavassa laivassa. Se vesi mihin se laiva upposi oli niin ihan ruskeata ja vihreätä ja mutaista. Meren pohjakin oli ihan liehuinen ja upottava. Vesi oli niin sameaa ja kuvottavaa ja tukahduttavan ahdistavaa. Joka puolella velloi iljettäviä vesikasveja jotka tarrautui muhun ja veti mua syvemmälle pimeyteen. Just kun ajattelin että kuolen niin heräsin.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Pilalla

Mua pelottaa vähän. Mä en tiiä mihin mä tästä joudun. Oon kiitollinen ittelleni siitä että menin hakemaan apua tähän asiaan koska tää vaan vaivaa ja vaivaa mua. Mut en arvannut että siitä tulis tällänen sekamelska. On hieman ahdistavaa. Musta tuntuu et mun elämä on pilalla.

Mua pelottaa oikeesti ihan hirveesti.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Bad, worse, worst

Kävin taas lääkärissä. Naurettiin (tai mä nauroin). Todettiin, että ei ole masennusta ja sain uuden ajan. En nyt kohta hyväksy tälläistä pompottelua ja kun vielä painotti, että tulethan sitten niin taas. Lupasin että tulen. Vähän pelottaa ja tuntuu ihan äärettömän turhalta mennä sinne että ne toteaa ettei se ole masennusta. Tiiän, että tää juttu pitää nyt hoitaa läpikotaisin kunnolla, mut.. Ei mulla NYT ole mitää ongelmia. NYT mä olen aivan kunnossa.

Ja sitten vielä sanoi, että pitäisi kirjoittaa ylös miltä tuntuu. No nyt aika turhautuneelta mut muuten tää päivä oli tosi hyvä. Eilen illalla oli aika lennokasta.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Lakå

Näin sellaista unta että seisoin suossa ja lähetin merelle viestejä kuolleille ihmisille. Siellä oli joku mies jonka kanssa riitelin oliko mun nimi Carmilla vai Carmijja (niinkuin espanjalaiset sen sanoisi). Sitten yhtäkkiä olin Hebben kanssa laivassa ja mulla oli lääkekuuri Lakå nimistä lääkettä joka paransi laihuutta, hermostuneisuutta ja paniikkia.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Peksun hampaanjäljet

Peksu on tosi sairas. Se kävi eläinlääkärissä ja röntgenissä selvisi että verenvuoto ja köhinä kurkussa ei johdukaan punkeista niinkuin aluksi epäiltiin. On jäljellä kolme vaihtoetoa. Nielu on tulehtunut, siellä on jokin sinne kuulumaton asia (ohut, pitkä tikku?) tai että siellä on kasvain.

Sain tietää ton keskellä koulupäivää. Aloin melkein itkemään ja sain veitsestä haavan käteen. Istuin jakkaralla silmät turvoksissa kun Jemina sitoi mun haavan sideharsolla. Sen jälkeen tein vielä kolme tuntia töitä ja pääsin lähtemään vasta kahdeksalta kotiin.

Pyyhin just silmät nenäliinalla missä on Peksun hampaanjäljet. Multa tippui nenäliinapaketti lattialle yksi päivä niin se nosti sen ja antoi se mulle. Sen takia jokaisessa nenäliinassa minkä ottaa sieltä paketista on Peksun hampaanjäljet.

Mä en oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Viime aikoina on tapahtunut niin hirveästi asioita. Mun tekee mieli vaan itkeä, itkeä, itkeä. Ihankuin itkeminen muka auttaisi asioita. Eihän se mitään muuta. Ei maailma muuta suuntaa vaikka mä kuinka itkisin. Ei edes aika.

torstai 11. marraskuuta 2010

Vittuun

Olin tänään uudella lääkärillä. Siellä täytin lisää testilappuja, sain uuden ajan ja lähetteen jonnekkin vittuun. Mietin, että mitä jos feidaan ne.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Painottomuus

Kirjoitan nyt tasan miten asiat ovat, koska en jaksa hienostella.

Menetin yhdessä viikossa 5kg koska olin niin masentunut etten muistanut syödä mitään. Nyt kun taas syön niin näyttää siltä, etten liho mihinkään! Miten tää on edes mahdollista? Aina ajattelin että painoa on helpompi saada kuin menettää.

Voihan perseet, seuraavan kerran kun masennun niin varmaan laihdun kuoliaaksi. Ei tää oo mikää naurun asia,  mut miks mä sitten nauran. Tää tilanne on vaan niin uskomattoman uskomaton. Miten oon elämässäni päätynyt tälläseen tilanteeseen?

Edit: Voi helvetin vittuus oikeesti.. Äsken ärsyynnyin siihen että mun farkut tippuu kokoajan ja  sitten muistin että mullahan on vinopino pieneksi jääneitä vaatteita ylähyllyllä. En nyt uskonut että ne enää sopii ollenkaan, mutta just kokeilin punasta minihametta ja se sopi. Häh? Mahuin tähän viimeks joskus vittu viistoista vuotiaana.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Vesi oli vihreää

Seisoin Marjaniemen rannalla laiturin päässä. Oli aurinkoista ja horisontti näkyi. Soutuvene ilmestyi näkyviin ja lähestyi hitaasti rantaa. Kaikkialla oli tyyntä ja kun vene vihdoinkin osui rantahiekkaan näin että Larani nousi maihin. Oli ihanaa ja naurettiin.

Hetken päästä huomasin, että soutuvene oli päässyt irti ja lipui rauhakseen poispäin. Juoksin veteen niin että olisin saanut veneen kiinni mutta kun olin vyötäisiä myöten vihreässä sameassa vedessä jalkani tarttui johonkin meren pohjassa. Ajattelin että se on kivi ja ravistelin itseni vapaaksi. Kivi tuntui oudon kevyeltä ja nostin sen veden alta. Se ei ollutkaan kivi vaan se oli ihmisen jalka. Aloin nostaa jalkaa yhä enemmän pois veden alta ja kävelin rantaa kohti. Lopulta kannoin kokonaista ihmistä pois vedestä.

Se oli tyttö joka oli hukkunut aikoinaan Marjaniemen rannalla. Yhtäkkiä koko ranta oli täynnä hukkuneita ihmisiä ja vesi alkoi nousta. Vesi oli vihreää ja sameaa. Pohja oli liejuista ja keltaista.

torstai 4. marraskuuta 2010

Päivän sitaatti

"Nii eiks ne oo rauhoitettuja? Ne mustavuokot.. tai siis valkovuoto.. niin valkovuokot?!"

tiistai 2. marraskuuta 2010

Käännekohta

Tänään tein jotain hyvin merkittävää. Menin lääkäriin. Voitin mun lääkäripelon ja menin lääkärille. Herrajumala mua kipristeli vatsasta ja kurkku oli ihan kuivana kauhusta. Jalat oli aivan hyytelönä ja mua palelsi. Ihan hirveätä. Melkein aloin itkemään siellä kun odotin vuoroa (ja kun menin sisälle).

Kaikesta huolimatta oon niin hyvilläni että menin. Niin moni solmu aukesi. Olipa todellakin helpotus. Kiitokseksi mun urheudesta sain palkinnoksi kaksi uutta aikaa.

Haluun kanssa kiittää mun ihanaa ystävää joka kannusti mua ja rohkaisi tässä asiassa. Kiitos ikuisesti! Mä ehdottomasti olen niin kiitollinen. Olisin varmasti ollut vielä enemmän raunioina sinne mennessä kuin nyt.

Edit: Voi luojat, mun seuraava pysäkki on sitten mielialapoliklinikka.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Miksi?

Heräsin, menin kouluun, lähdin koulusta kotiin ja siitä lähtien olen itkenyt. Niin monta kertaa oon toivonut että kuolema tapahtuisi ajatuksen voimalla. Aina mietin: "Onks mahdollista kuolla ajatuksen voimalla." Oon jo melko varma ettei voi, koska sitten olisin kuollut jo ajat sitten.

Jos mä en olisi elossa niin mun ei tarvis sietää mun elämää.

Edit: Kuvitella, että joku päivä tätä blogia ei enää kirjoiteta siksi koska sitä henkilöä joka tätä blogia kirjoittaa ei enää ole olemassakaan. Ainoa mitä musta jää jäljelle kun mä lähden on tää blogi. Tää jää internetin syövereihin, eikä tästä tiedä kuin edes yksi ihminen.