keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Loputtomat kyyneleet

Oon itkenyt tänään paljon ja miettinyt itsemurhaa. Kuitenkin sen miettiminen, siitä puhuminen ja sen tekeminen on kaikki ihan eri asioita. Huomasin sen tänään. Itsemurhaa voi miettiä, sitä voi miettiä vaikka millä mitalla, mut sitten kun sä sanot sen ääneen sä annat sille merkityksen. Mä annoin sille tänään merkityksen.

Mä ajattelen et mun aika täällä on jo melko lailla lopussa. Mä oon tehnyt kaikenlaista ja kokenut paljon asioita, sellasiakin asioita mitä en olis halunnut. Jo kauan aikaa sitten mä päätin että sitten kun mä kuolen, mä teen sen itse. Mun oppitunti täällä on kärsimys ja mä toivon, että kun mä olen mennyt muut oppii sen hyvin.

1 kommentti:

noyee.blogueur kirjoitti...

jep.

kumma vaan kuinka ensin aina pitää käydä syvällä oikein urakalla, niin että ehtii kyllästyä koko tähän vitun elämään, ja vasta sitten monien romahdusten jälkeen paranee taas pikkase.

suututtaa odottaa ja 'elää' epätietoisuudessa... musta tuntuu etten edes elä kun tää on tämmöst vitummoista odottelua vaan... ei saa mitään otettua mistään irti.

Lähetä kommentti