perjantai 5. marraskuuta 2010

Vesi oli vihreää

Seisoin Marjaniemen rannalla laiturin päässä. Oli aurinkoista ja horisontti näkyi. Soutuvene ilmestyi näkyviin ja lähestyi hitaasti rantaa. Kaikkialla oli tyyntä ja kun vene vihdoinkin osui rantahiekkaan näin että Larani nousi maihin. Oli ihanaa ja naurettiin.

Hetken päästä huomasin, että soutuvene oli päässyt irti ja lipui rauhakseen poispäin. Juoksin veteen niin että olisin saanut veneen kiinni mutta kun olin vyötäisiä myöten vihreässä sameassa vedessä jalkani tarttui johonkin meren pohjassa. Ajattelin että se on kivi ja ravistelin itseni vapaaksi. Kivi tuntui oudon kevyeltä ja nostin sen veden alta. Se ei ollutkaan kivi vaan se oli ihmisen jalka. Aloin nostaa jalkaa yhä enemmän pois veden alta ja kävelin rantaa kohti. Lopulta kannoin kokonaista ihmistä pois vedestä.

Se oli tyttö joka oli hukkunut aikoinaan Marjaniemen rannalla. Yhtäkkiä koko ranta oli täynnä hukkuneita ihmisiä ja vesi alkoi nousta. Vesi oli vihreää ja sameaa. Pohja oli liejuista ja keltaista.

torstai 4. marraskuuta 2010

Päivän sitaatti

"Nii eiks ne oo rauhoitettuja? Ne mustavuokot.. tai siis valkovuoto.. niin valkovuokot?!"

tiistai 2. marraskuuta 2010

Käännekohta

Tänään tein jotain hyvin merkittävää. Menin lääkäriin. Voitin mun lääkäripelon ja menin lääkärille. Herrajumala mua kipristeli vatsasta ja kurkku oli ihan kuivana kauhusta. Jalat oli aivan hyytelönä ja mua palelsi. Ihan hirveätä. Melkein aloin itkemään siellä kun odotin vuoroa (ja kun menin sisälle).

Kaikesta huolimatta oon niin hyvilläni että menin. Niin moni solmu aukesi. Olipa todellakin helpotus. Kiitokseksi mun urheudesta sain palkinnoksi kaksi uutta aikaa.

Haluun kanssa kiittää mun ihanaa ystävää joka kannusti mua ja rohkaisi tässä asiassa. Kiitos ikuisesti! Mä ehdottomasti olen niin kiitollinen. Olisin varmasti ollut vielä enemmän raunioina sinne mennessä kuin nyt.

Edit: Voi luojat, mun seuraava pysäkki on sitten mielialapoliklinikka.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Miksi?

Heräsin, menin kouluun, lähdin koulusta kotiin ja siitä lähtien olen itkenyt. Niin monta kertaa oon toivonut että kuolema tapahtuisi ajatuksen voimalla. Aina mietin: "Onks mahdollista kuolla ajatuksen voimalla." Oon jo melko varma ettei voi, koska sitten olisin kuollut jo ajat sitten.

Jos mä en olisi elossa niin mun ei tarvis sietää mun elämää.

Edit: Kuvitella, että joku päivä tätä blogia ei enää kirjoiteta siksi koska sitä henkilöä joka tätä blogia kirjoittaa ei enää ole olemassakaan. Ainoa mitä musta jää jäljelle kun mä lähden on tää blogi. Tää jää internetin syövereihin, eikä tästä tiedä kuin edes yksi ihminen.