Olen hieman surullinen. Kun P on poissa. Pienet asiat muistuttaa ja saa murheelliseksi. Haluisin että se olisi vielä elossa.
Kun mä oon joskus niin yksin ja mä makaan portaikossa. Mä kuuntelen miten kaikki elää ja liikkuu mun ympärillä. Miten pienen pienet pölyhiukkaset lentelee ilmassa ja laskeutuu kuluneille askelmille mun ympärilläni. Mä laitan mun silmät kiinni ja kuvittelen että aika pysähtyy.
Sillon mä kuvittelen että mä matkustan ajassa taaksepäin. Aikaa millon asiat oli vähän erilailla. Mä muistan piano musiikin, mustat vaatteet ja harsot. Kuolema, varjot ja pimeys olin minä. Itsemurhasta puhuminen oli helppoa ja luonnollista. Viiltely oli luonnonlaki.
Tavallaan haluaisin takaisin vanhaan omaan yksinäiseen tuttuun porukkaan. Mut ne henkilöt ovat jo kauan sitten poistuneet. Nyt olen vain jäljellä minä. Yksin.
Kun mä oon joskus niin yksin ja mä makaan portaikossa. Mä kuuntelen miten kaikki elää ja liikkuu mun ympärillä. Miten pienen pienet pölyhiukkaset lentelee ilmassa ja laskeutuu kuluneille askelmille mun ympärilläni. Mä laitan mun silmät kiinni ja kuvittelen että aika pysähtyy.
Sillon mä kuvittelen että mä matkustan ajassa taaksepäin. Aikaa millon asiat oli vähän erilailla. Mä muistan piano musiikin, mustat vaatteet ja harsot. Kuolema, varjot ja pimeys olin minä. Itsemurhasta puhuminen oli helppoa ja luonnollista. Viiltely oli luonnonlaki.
Tavallaan haluaisin takaisin vanhaan omaan yksinäiseen tuttuun porukkaan. Mut ne henkilöt ovat jo kauan sitten poistuneet. Nyt olen vain jäljellä minä. Yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti