keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mennyt

Tuntuu hieman surumieliseltä. Kuuntelen oopperaa täällä pimeässä huoneessa. On ihanan viileää. Melankolista. Haluaisin itkeä mutta en voi.

Edit: Tänä yönä sielunmessu. Tänään vielä tapahtuvat asiat tuntuu vähemmän kamalilta kun tiedän mitä seuraa kun palaan kotiin. Kuoleman miettiminen ja itsemurhan suunnittelu rauhoittaa. Tuntuu ihanalta ja rauhoittavan ihastuttavalta kun tietää että lopulta kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Maltan tuskin odottaa.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kuun pimeä puoli

Musta tuntuu että mä olen kuun pimeä puoli. Henkilö jonka kanssa kaikki tahtoo puhua mutta kukaan ei muista keskustelleensa. Oon erityisen tervetullut vaan en koskaan muistettu. Minulle avataan suu mutta minun ei oleteta avaavan suutani.

Luulen olevani taakka.

Puhuin tänään rakkaan Hebben kanssa itsemurhasta, masennuksesta ja mielenterveydestä ylipäänsä. Musta tuntuu että Hebben kanssa voi keskustella. Oikeasti keskustella. Mä en saa sääliä osakseni sieltä, en myötätuntoa enkä paljon mitään muutakaan. Mutta se asia että saa keskustella henkilön kanssa joka on ollut ja kokenut aivan samaa.

Niin samaa että mua välillä pelottaa se.

Me itkettiin ja naurettiin.

Mä luulen että mun pitäisi oppia päästämään irti joistain asioista. Joistain ihmisistä jotka haluaa musta jotain mutta en koskaan saa heiltä mitään. Miksi minun täytyy olla antelias jos vastalahjana on käännetty selkä? Miksi minun täytyy olla läsnä mutta unohdettuna?

Mä en oikeesti haluaisi enää mennä yhtään mihinkään mihin mut kutsutaan. En yksiinkään leffailtoihin, en enää synttäreille eikä koskaan enää muihin vastaavanlaisiin "hauskoihin juttuihin" vaan olemaan läsnä.

Mä hyvin mielelläni poistaisin kaiken mun elämästäni ja jäisin yksin kotiin. Olemaan yksin. Ehkä joskus voisin tavata henkilöitä joita minä haluan tavata. Ei niin että minut halutaan tavata enkä minä välttämättä haluaisi tavata toista osapuolta ja vain ollakseni kohtelias tekisin sen.

Ja jos minä haluan kuolla minä tulen tekemään sen.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Tyhjä päivä

En ole tehnyt tänään mitään. En edes mennyt töihin.

Äsken tulin kaupasta. Hirveen vaikee miettiä mitä laittaa ruuaksi.

Itku nauru.

Itku.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Emmanuelle

Asetan viimeisiä kirjoja hyllyyn ja katson kellosta että päivä loppuu ihan kohta. Hylly täyttyy. Katson ympärilleni. Kaikki romaani kirjahyllyt ovat täynnä. Huokaan ja ajattelen että täytyy kai laittaa kirja lappeeltaan muiden kirjojen päälle tai etukansi näkyville muiden kirjojen eteen. Katson mikä kirja jäi yli. Se on Emmanuelle Arsanin "Emmanuelle". Se ei mahdu muiden kirjojen päälle. Mietin, miksi juuri tämän kirjan piti jäädä yli. Kuulen, miten yläkerran ovi aukeaa ja ihmisiä alkaa virrata sisään. Hirveä meteli! Mietin, miksi juuri tämän kirjan piti jäädä yli juuri tänään.

Ongelma ratkesi kun keksin että voin laittaa "sen laatuiset" kirjat kauimmaisen hyllyn alanurkkaan, kuolemaa käsittelevien kirjojen viereen, mikä jää juuri sopivasti vielä varjon puolelle suurimman osan päivää. Kaappaan siis kainalooni Emmanuellen, Mutzenbacherit, Nobokovit sun muut ja täytän niillä alahyllyn tyhjän osan.