Värjäsin hiukset äsken violetiksi. Näytän ihan helvetin oudolta. Entinen hiustenvärini oli oranssi. Toivottavasti tää tummanviolettius häipyy hieman ja on pelkkää märästä hiuksesta johtuvaa illuusiota ja muuttuu vaaleanvioletiksi, koska näytän ihan hitsin oudolta! Ehkä totun muutamassa päivässä tähän outouteen.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Nuorten kriisipiste
Kävin nuorten kriisipisteessä. Oli musertavaa.
Sen jälkeen soitin Hebbelle. Oli niin ihanaa puhua taas. Musta tuntuu että Hebbe on ainut ihminen koko maailmassa kuka ymmärtää mua ja johon mä voin luottaa 100%.
Edit: Mietin miksi alistun tällaiseen?
Sen jälkeen soitin Hebbelle. Oli niin ihanaa puhua taas. Musta tuntuu että Hebbe on ainut ihminen koko maailmassa kuka ymmärtää mua ja johon mä voin luottaa 100%.
Edit: Mietin miksi alistun tällaiseen?
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Kansanmurha
Mä luulen- ei, vaan mä oon melko varma siitä että kaikki ihmiset mun ympärilläni vihaa mua. Mä myös, itse, vihaan itseäni. Mä oon ihmisenä täydellinen epäonnistuminen.
Mutta jos tämänkaltaisten asioiden tekeminen aiheuttaa mulle itselleni niin suurta tuskaa, suurempaa mitä muiden ihmisen mielihyvä on tästä samasta asiasta, onko mun aivan pakko tehdä näitä asioita? Ei. Luulisin, että ei. Mutta jos mä yhtäkkiä lopetan kaikki sosiaaliset suhteet mun elämässäni, mä luulen että mulle ei käy hyvin. Järkevästi ajateltuna siis.
Mutta mitä mä oikeesti haluaisin tehdä? Mä haluaisin vetää verhot mun ikkunan eteen, naulata mun ulko-oven kiinni, mennä makaamaan kylpyhuoneen lattialle ja itkeä itkeä itkeä. Mä en enää ikinä haluaisi tavata yhtään ketään ihmistä. En ketään.
Mä haluaisin vaan kadota maailmasta. Sitten mun ei enää tarvisi hävetä eikä sietää muiden inhoa ja vihaa. Mä voisin lopettaa mun elämäni. Koska mun elämäni kuuluu mulle ja se olen minä, joka tapan itseni. Sitä sanotaan itsemurhaksi, I better face the facts.
Miks mun pitäisi yrittää muuttaa tätä paskaa koska en kumminkaan pysty siihen? Oon sen jo todennut monta kertaa. Mun on vaa parasta lopettaa tää kaikki kerralla.
Mutta jos tämänkaltaisten asioiden tekeminen aiheuttaa mulle itselleni niin suurta tuskaa, suurempaa mitä muiden ihmisen mielihyvä on tästä samasta asiasta, onko mun aivan pakko tehdä näitä asioita? Ei. Luulisin, että ei. Mutta jos mä yhtäkkiä lopetan kaikki sosiaaliset suhteet mun elämässäni, mä luulen että mulle ei käy hyvin. Järkevästi ajateltuna siis.
Mutta mitä mä oikeesti haluaisin tehdä? Mä haluaisin vetää verhot mun ikkunan eteen, naulata mun ulko-oven kiinni, mennä makaamaan kylpyhuoneen lattialle ja itkeä itkeä itkeä. Mä en enää ikinä haluaisi tavata yhtään ketään ihmistä. En ketään.
Mä haluaisin vaan kadota maailmasta. Sitten mun ei enää tarvisi hävetä eikä sietää muiden inhoa ja vihaa. Mä voisin lopettaa mun elämäni. Koska mun elämäni kuuluu mulle ja se olen minä, joka tapan itseni. Sitä sanotaan itsemurhaksi, I better face the facts.
Miks mun pitäisi yrittää muuttaa tätä paskaa koska en kumminkaan pysty siihen? Oon sen jo todennut monta kertaa. Mun on vaa parasta lopettaa tää kaikki kerralla.
Viattomuuden aika
Luin juuri loppuun Edith Whartonin "Viattomuuden Aika". Todella hyvä kirja, en yhtään ihmettele miksi se voitti Pulitzerin 20-luvulla. Yksi parhaimmista kirjoista mitä oon pitkiin aikoihin lukenut.
Ainut asia mikä hieman harmittaa oli se että kirjailija hätiköi hieman loppua kohden, teki (minun mielestä) aika hölmön ratkaisun minkä seurauksena kirja ei ihan loppunut niin kuin olisin halunnut ja viimeiset kappaleet olivat hieman tuskallisia.
Mutta aina ei mene nallekarkit tasan ja viimeiset sivut saivat kuitenkin pelastettua hätiköityä loppua niin että siitä tulikin juuri niin eeppinen kuin Pulitzer-palkinnon voittaneelta kirjalta odottaakin..
Maltan tuskin odottaa että pääsen katsomaan leffaversiota.
Ainut asia mikä hieman harmittaa oli se että kirjailija hätiköi hieman loppua kohden, teki (minun mielestä) aika hölmön ratkaisun minkä seurauksena kirja ei ihan loppunut niin kuin olisin halunnut ja viimeiset kappaleet olivat hieman tuskallisia.
Mutta aina ei mene nallekarkit tasan ja viimeiset sivut saivat kuitenkin pelastettua hätiköityä loppua niin että siitä tulikin juuri niin eeppinen kuin Pulitzer-palkinnon voittaneelta kirjalta odottaakin..
Maltan tuskin odottaa että pääsen katsomaan leffaversiota.