sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Valkoinen seinä

Olin viikonlopun verkostossa. En ollut nukkunut torstaista lähtien ja mun piti mennä sinne rauhoittumaan. Aluksi piti olla keskiviikkoon asti, mutta eihän siitä tullutkaa mitään. Menin sinne itkuisena ja kun tänään lähdin kotiin olin vielä enemmän itkuna. Siellä on vieläkin mulle huone jos ihan millon vaan haluun mennä sinne pidemmäksi aikaa.

Osittain ehkä sen takia kun siellä on oikeesti aikaa kelata ihan mitä vaan. Sit kun tuijottaa valkoista seinää muutaman tunnin ihan zombiena niin kyllä siinä väkisinkin tulee jotain ajatuksia päähän. Eri asia sitten, että minkälaatuisia ajatuksia.. Ja "Syö nyt, syöpä nyt se jogurtti. Söitkö sä oikeesti vaan yhden leivän?"

- Herrajumala! Mitä sä täällä teet?
- Mä tulin vaan kattomaan, että nukutko sä.
- Hmm.. No.. En..

Must tuntuu ihan epätodelliselta nyt. Ihan kun olisi vielä torstai. Koko ajan kaikki pienet asiat tulee mieleen, nanosekunnin ajan luulen vieläkin että P on täällä ja sitten tajuan ettei olekaan. Se masentaa.

torstai 3. helmikuuta 2011

Kyynel

Mikä tämä on
Kyynel
Otsallani
Silmäluomeni yllä
Ehkä sinäkin
Suret taivaissa


P:n muistolle. Sinä elät ikuisesti minun sydämessäni. Sinä tiedät sen.

Kuolema

Tää ei oo totta. Tää ei oo yhtään totta. Tää on joku painajainen josta jo kohta herään. Tää ei tapahdu oikeesti. Ei. P lähti pois tänään. Ei enää ikinä voi tulla takaisin. Kuolemasta ei voi enää ikinä tulla takaisin. Tottakai mä aina ajattelin että se eläis ikuisesti. Mut eihän kukaan voi elää ikuisesti.

Mun kyyneleet viiltää mun poskia. Miks tää tapahtuu? Miks kuolema? Miksmiksmiksi? Eihän se ollut kun vasta kymmenenvuotias. Kymmenenvuotias! Voi maat ja taivaat missä kaikkialla sun henkesi vaeltaakaan nyt, pidä itsestäsi huolta. Mä tiiän et sä et koskaan unohda mua, mä en koskaan unohda sua.

Mä tuun joku päivä sun luokse. En mäkään elä ikuisesti.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Rakkaani

Berliinin taivaan alla.

Itkin.

Hänen hengityksensä on jo käynyt raskaaksi.

Miksi elämä on niin hauras? Se vain murenee pois. Mun sormien välistä valuu mun rakkauteni veri kuin ajan hiekka. Maahan. Kun hän lähtee, lähden minäkin.

Hän joka kerran nosti minut pimeydestä päivänvaloon syöksee minut vielä helvettiin.