maanantai 13. joulukuuta 2010

Skitsofrenia

Näin taas painajaista siitä että olin joutunut mielisairaalaan. Siellä oli myös kaverini jolla oli yllättäen puhjennut skitsofrenia. Seinät olivat likaisen tumman vihreät ja harmaat.

Edit: Arvaanpa että tästä tulee ihan vitun lennokas päivä.

Edit-Edit: Oikein arvattu. Vahingossa kaikki viimeaikojen kuvauksista syntyneet teokset onkin yhtäkkiä listattu näyttelyyn. Hiiteen tekijänoikeudet. Tekijällä on OIKEUS! Kuka piru mut edes sinne listaan kirjasi? Ainiin ja verikokeen tulokset tulivat tänään. Tämäkin vielä. Itkisin jos en nauraisi niin kovaa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Illalla Alhaalla Aidalla Lattialla

En voi sanoo et romahdin, mut alamäkee menee taas. Kylpyhuoneen lattialla, keittiön lattialla, makuuhuoneen lattialla. Makaan vaan lattialla ja itken. Ryttysiä nenäliinoja ja lääkepaketteja joka paikassa. Näytän ihan helvetiltä. Ei tää voi olla näin.

Edit: Tukiverkostosta päivää! Tänään tehtiin himmeleitä. Alussa oli aika tuskallista, olin lähtenyt sinne ihan hirveän näköisenä. Hiukset sojotti joka suuntaan, silmäripset oli paakkuuntunut yhteen ja kasvot punersi. Ensimmäiset puolituntia vietinkin sitten yksin sohvassa istuen ja yritin kasata itseäni. Mio (koira) oli ihana. Se ryysäs mun päälle koko ajan.

Lopulta sain valmiiksi 108 osaisen himmelin, mikä nyt odottaa sopivaa paikkaa lipaston päällä. Ajattelin koko ajan ennen lähtöä, että en mene sinne tänään mutta onneksi menin. Onneksi on tälläisiä tukiverkostoja. Luulenpa, että jos olisin jättänyt tän kerran väliin olisin viettänyt iltapäivän yksin kylpyhuoneen lattialla.

(Miksi kylpyhuoneen, te saatatte kysyä? Koska kylpyhuoneessa on ihastuttavan sininen laatoitus josta on helppo pestä pois mm. oksennus, kuola, veri, räkä, irtohiukset, kynnet, ihonpalaset ja muut mahdolliset asiat mitä ihminen voi ikinä kuvitella.)

Oikeesti, olen nyt tosi ihastunut tähän tukiverkosto systeemiin. Ne ihmiset jotka on siellä useesti ja tuntee kaikki tulee aina kyselemään multa että "Oletkos kunnossa" ja "Miten menee? Et oo ollut vähään aikaan" ja muuta. Tänäänkin  multa kysyttiin vaikka kuinka monta kertaa että olenko kunnossa kun näytin niin kamalalta ja olin epähuomiossa laittanut päälle hameen jossa oli n. 10cm pituisia viiltoja reiden kohdalla.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Stoppi

Kävin taas lääkärissä, mut en enää saanut uutta aikaa. Oon tyytyväinen. Ehkä tähän nyt tuli stoppi. Lääkäri oli ystävällinen ja puhuttiin tärkeistä asioista. Se sanoi, että oon tosi herkkä mielialan vaihteluille. Myöskin painotti sitä, että jos tuntuu taas masentuneelta, voin tulla tapaamaan tai laittaa e-mailia.

Sen jälkeen kävin verikokeessa. Se oli ihan hirveetä! Ei se ees sattunut eikä kestänyt kauan, mut se tilanne oli kammottava. Selvisin siitä ihan hyvin, en mitään pyörtynyt mut kalpenin ja vähän heikotti.

Oon onnellinen että kävin. Molemmissa. Lääkärissä & verikokeessa. Oon tosi hyvilläni. Nyt kun vielä  lopettelen sen psykiatrin kanssa.

Vielä asiasta miljoonanteen. Musta odotushuoneet on hieman ahdistavia. Siel on ihmisiä jotka näyttää tosi kipeiltä ja sitten minä joka näytän voivan ihan hyvin. Yritän aina kadota jonnekkin seinän väliin tai lattian rakoseen. Sit ne muut kattoo silleen kysyvästi et mitä hittoa oikeen siellä teen ja sit kun mun nimi huudetaan nii livahdan nopeasti sisään.

tiistai 7. joulukuuta 2010

The Kill

Heräsin neljältä ja nousin puoli kuusi. Vau, vähänks oon jo menossa!

Sitten näin sellaista unta, että olin joutunut vuoteen 1904 ja mun piti kuvata jollain muinaisella kameralla rautatiekiskojen valmistusprosessia. Uni oli mustavalkoinen kun työmiehet heittelivät metrin mittaisia kiskoja junan vaunuihin jotka kuljettivat ne sitten radan päähän laitettavaksi. Kiskot vääntyivät karrelle kun ne lensivät ilmassa ja miehet kiroilivat ranskalaisen raudan olevan taipuisaa.

Yhtäkkiä olikin vuosi 1906 ja olin rautatieasemalla. Olin ehdottoman myöhässä jostakin ja juoksin henkeni edestä pitkin kaupunkia hameenhelmat viuhuen. Lopulta päädyin aina vain rautatieasemalle. Vaikka kuinka juoksin poispäin asemalta, päädyin kuitenkin aina juoksemaan sen läpi yhä uudestaan ja uudestaan.

Yhtäkkiä pysähdyin. Aseman keskiaukiolla oli katusoittaja jonka ohi juoksin ja kuulin mitä se soitti. Pysähdyin ja menin kysymään että mitä se soittaa. Se oli "The Kill" ja yhdessä laulettiin: "I am a rocket ship, a jet fighter, a paper airplane. Say what you will, I am the kill..".