lauantai 28. heinäkuuta 2012

Normipäivä ehkä

No jaahas. Viime yönä eka työpäivä uudessa mestassa ja heti tuli joku lesbotteleen siihen. Mikä hörhömagneetti mä oikeen oon?

- "Ihana kaulapanta, ostiks sun tyttöystävä ton?"
- "Öööö?"
- "Ai sä OOT LESBO!"
- "Noniin, alas nyt mennä siitä...."
- "Käytsä DEE-TEE-ÄMMÄSSÄ???"
- "......................"

Tykkään varsinkin siitä kun ne tyypit huutaa kaiken ton mulle. No en siis todellakaan tykkää..... Sitten seuraavaa iltaa odotellessa.. Mut kaikesta lesbottelusta huolimatta kaikkein parasta ja karmeinta mitä oon kuullut on "Sä oot maailman kaunein nainen! Mut sä oot varmaan lesbo!". Niinkun että, jos sä yritit iskee mut niin sä epäonnistuit täydellisesti, sori.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Oksennusta kattilassa

Tänään tein pastaa ja kastikkeen. Hyvä nami jee! Ainut miinus oli se että jossain vaiheessa mun ihana kastike mikä kiehui hiljalleen kattilassa alkoi muistuttaa oksennusta. Ajattelin että no, ei ole koiraa karvoihin katsominen, mut sit kun mun viehättävästä kastikkeesta leyhähti karskin sappinen sairaalaoksennuksen ödööri niin ajattelin että se on menoa nyt ja koko paketti lensi suoraan tiskialtaaseen.

Tänään ruokana pastaa ja ketsuppia.

Note-to-myself: Muista tsekkaa parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä merkinnät ennen kun rupean laittamaan ruokaa.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uuden ajan alku

Tästä alkaa uuden ajan alku. Oon saanut elämästäni kiinni ja kaikki asiat mitä on tapahtunut viimeisen vajaa vuoden aikana on antanut mulle paljon. Todella paljon uusia hyviä asioita on tullut ja todella paljon erittäin pahoja asioita on jäänyt pois mun elämästä. Nyt musta tuntuu et tiedän mun elämän punaisen langan, ainakin paremmin kuin puoli vuotta, tai vuosi sitten.

Paljon asioita jotka vaatii uuden ajattelutavan ja sopeutumista ja mukautumista. Mut tää on nyt mun elämä. Tässä ja nyt. Paljon hirveitä asioita on tapahtunut myös, mut sellaisia asioita että oon joutunut katsomaan syvemmällä ja pidempään ja siten oppinut tuhansia uusia asioita itsestäni ja miten asiat nyt toimii.

Oon myös tavannut paljon uusia ihmisiä jotka on mun kaltaisia, on vapauttavaa nähdä miten erilaisia elämiä voi olla. Todella erilaisia. Paras asia mitä oon oppinut on se, että aina pitää olla menossa eteenpäin. Joillekkin keitä tapasin pysähtyminen merkitsis aivan takuuvarmaa tuhoutumista ja kuolemaa ja musta tuntuu että oon itse vasta astumassa koko tähän valtavaan hammasrattaiden ruksutukseen. On vain elettävä. Jokainen päivä.

Itsemurha ei oo enää plan B, vaan mun elämä on mun plan A. Plan B voi olla jossain tuolla taustalla ja se tarkoittaa tietenkin että voin luotettavasti hakea apua sieltä mistä tiedän että sitä saa varmasti. Koska niin se on. Mä voin kävellä omaa tahtiani tätä elämää eteenpäin, ja jos musta tuntuu et en ihan pysy askelissa mukana tai et juoksen liian kovaa, mä tiedän mitä mä teen.

Mitään turhaa ei enää oo. Ainut mitä on jäljellä on vaan minä, mun elämäni ja ne ihmiset ketkä on mulle rakkaita. Piste.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Jalat tukevasti maassa

Paluu sairaalasta normaaliin elämään sujuu asteittaisesti hyvin.